Viime bloggauksesta onkin kulunut pidempi tovi kuin edes kehtaa myöntää. Niin vain kävi, kun elämä vei mennessään. Päätinkin sitten summata mitä kuntoutumisprosessina on tapahtunut sitten viime kirjaamisen.
Kevään sinnittelin opintojen maailmassa. Sinnittelin välillä jaksamisen, ahdistuksen ja masennuksen välimaastossa - mutta kuitenkin sinnittelin. Kävi nimittäin jo synkimpinä hetkinä mielessä, olisiko pitänyt hakeutua sairaslomalle. Kevään harjoittelujakso oli kuitenkin todella antoisa ja antoi valtavasti uutta pontta ammatilliselle kasvulle - teki myös samalla hyvää itsetunnolle, joka on ollut välillä kovin kadoksissa.
Olen käynyt nyt vuoden psyk.sairaanhoitajan, ravitsemusterapeutin ja fyssarin pakeilla. Painossa ei ole tapahtunt edistymistä, enemmänkin lievää takapakkia. Kuitenkin toipumisprosessi on ollut jatkuvasti käynnissä. Olen ajatuksieni kanssa välillä ollut sellaisessa käymistilassa, että oksat pois. Olen ymmärtänyt että ongelmieni juuret ovat syvällä lapsuusajan kokemuksissa. Sieltä löytyy kaikkea mahdollista lähtien perusturvattomuudesta häpeään, syyllisyyteen, vaikeaan äiti- ja isäsuhteeseen. Esim. vasta tänä kesänä tajusin että syömishäiriööni ja toistuvaan masennukseen liittyy olennaisesti myös häpeän tunne. Tunne jota en ole edes osannut nimetä.
Onnekseni olenkin löytänyt itselleni psykoterapeutin, jonka kanssa aloitan työstää tätä tunne-elämääni. Olen asettanut painonhallintatavoitteeksi tilanteen stabiloimisen, en edes tavoittele pudotusta, normaali ruokaa vain. Ruokavalio on edelleen hiilihydraattitietoinen ja siitä poiketaan säännöllisin väliajoin. 3-4 viikkoa menee hyvin karpaten ja sitten tankataan hiilareilla. Ei edistä painonpudotusta mutta ei kiristä niin paljon pipokaan. Eli kai tämä nyt sitten jotain rentokarppausta on yhä ja edelleen. Vuosi tulee sitäkin täyteen :)
Liikuntaa olen lisännyt huomattavasti ja se lisääntyy&säännöllistyy kun kontaktiopetus alkaa. Koko kesänhän olen työstänyt tuota opinnäytetyötäni ja se vie syksystänikin varmaan leijonan osan. Myös avokkini aloittaa opintiensä ja sitten meillä on kaksi amk-opiskelijaa taloudessa. Se millä tulemme rahallisesti toimeen ja maksetaan vielä psykoterapiamaksut on vielä mysteeri, mut asioilla on aina tapana järjestyä. Taloudellisia raha-asioita on ihan turha murehtia, aina sitä tulee toimeen!
Mindfullness-maailmaan olen perehtynyt nyt enempäkin ja luin myös kirjan Tietoinen syöminen (Jan Chozen Bays-Mindful eating). Suosittelen lämpimästi kaikkia syömishäiriöisiä ja tunnesyöjiä lukemaan kyseisen opuksen. Minulle siitä on ollut huomattavaa hyötyä ja syön tietoisemmin päivittäin -se vähentää ahmimistakin! Kävin myös eräällä tietoisen läsnäolon luennolla ja opin mm. sen että sitä käytetään mm. masennuspotilaiden, syömishäiriöisten, burnoutista kärsivien hoidossa ja siitä voi hyötyä myös kuka tahansa stressaavaa työtä tekevä esim. hoitoalalla työskentelevät. Mindfullness-harjoituksia löytyy paljon netistäkin, suosittelen tutustumaan!
Että semmoisia edistyaskeleita täällä. Hidasta tämä on, mutta eteenpäin mennään! Miten teillä sujuu karppauksen kanssa? Onko sh:n kanssa edistytty? Onko hyviä vinkkejä jakoon??
sunnuntai 19. elokuuta 2012
sunnuntai 11. maaliskuuta 2012
Kipeää prosessointia
On ollut taas täällä hiljaiseloa. Painokin on ottanut takapakkia, samoiten karppailu. Olen repsuilut urakalla, pari viikkoa aina onnistunutta karppausta ja sitten muutamien repsu-ahmintapäivien sessiot. Eli ei ihme että painokin vain jumii ja junnii. Tää on kai tällaista taisteluväsymystä, väsymistä ylinpäänsä on taas ollut paljon.
Paljon olen kuitenkin taas prosessoinut ja kipuillut. Eniten kipua on aiheuttanut kun olen tajunut oman itseinhoni ja kehonkuvan vääristymät. Olen ollut niin pitkään tyytymätön itseeni ja nähnyt itseni niin arvottomana, on haastavaa oppia rakastamaan itseään tällaisen kuin olen - juuri nyt!
Sitten olen ymmärätänyt kuinka ruoalla voin olla kohtaamattani tunteitani. Erityisesti vihantunteitani peitän ja patoan, mutta niin myös monia muita tunteita. Minun on vaikeaa kohdata/sietää/ymmärtää omia tunnereaktiota sellaisena vain. Olen siis syönyt tunteitani, vaientaakseni ne tai kestääkseni niitä. Sairasta eikö?!
Olen myös miettinyt suorituskeskeistä minuuttani, suoritan niin monella elämän osa-aluella. Jopa syömisestä ja tästä toipumisprosessista voi tulla suorituspaineita. Älyllistän ongelmani sen sijaan että heittäytyisin autettavaksi. Olen yrittänyt laskea suojauksiani, jotta voisin tulla autetuksi. Helppoa se ei aina ole ollut...Olen saanut paljon apua prosesseissani ammattilaisilta. Edelleen suosittelen sitä jokaiselle joka kamppaileen näiden syömisasioiden parissa. Älkää jääkö yksin!!!
Miksi ei vaan voisi olla ja elää päivän kerrallaan. Asettaa tavoitteet päiväksi kerrallaan. Auttaisiko se minua olemaan, enemmän tässä ja nyt?? Päivä kerrallaan selviydyn ja teen minulle hyvää tekeviä valintoja ja itsensä rakastaminen - siinä tavoitetta kerrakseen! Ehkä paino seuraa perässä, ehkä ei - onko sillä väliä. Omaa hyvää oloa minä tavoittelen, enkö olen se arvoinen jo tässä hetkessä. Eikä vasta SITTEN KUN olen sitä, tätä tai tuota! Olen arvokas ja riittävän hyvä juuri tällaisena kuin olen! Olkaa tekin!
Paljon olen kuitenkin taas prosessoinut ja kipuillut. Eniten kipua on aiheuttanut kun olen tajunut oman itseinhoni ja kehonkuvan vääristymät. Olen ollut niin pitkään tyytymätön itseeni ja nähnyt itseni niin arvottomana, on haastavaa oppia rakastamaan itseään tällaisen kuin olen - juuri nyt!
Sitten olen ymmärätänyt kuinka ruoalla voin olla kohtaamattani tunteitani. Erityisesti vihantunteitani peitän ja patoan, mutta niin myös monia muita tunteita. Minun on vaikeaa kohdata/sietää/ymmärtää omia tunnereaktiota sellaisena vain. Olen siis syönyt tunteitani, vaientaakseni ne tai kestääkseni niitä. Sairasta eikö?!
Olen myös miettinyt suorituskeskeistä minuuttani, suoritan niin monella elämän osa-aluella. Jopa syömisestä ja tästä toipumisprosessista voi tulla suorituspaineita. Älyllistän ongelmani sen sijaan että heittäytyisin autettavaksi. Olen yrittänyt laskea suojauksiani, jotta voisin tulla autetuksi. Helppoa se ei aina ole ollut...Olen saanut paljon apua prosesseissani ammattilaisilta. Edelleen suosittelen sitä jokaiselle joka kamppaileen näiden syömisasioiden parissa. Älkää jääkö yksin!!!
Miksi ei vaan voisi olla ja elää päivän kerrallaan. Asettaa tavoitteet päiväksi kerrallaan. Auttaisiko se minua olemaan, enemmän tässä ja nyt?? Päivä kerrallaan selviydyn ja teen minulle hyvää tekeviä valintoja ja itsensä rakastaminen - siinä tavoitetta kerrakseen! Ehkä paino seuraa perässä, ehkä ei - onko sillä väliä. Omaa hyvää oloa minä tavoittelen, enkö olen se arvoinen jo tässä hetkessä. Eikä vasta SITTEN KUN olen sitä, tätä tai tuota! Olen arvokas ja riittävän hyvä juuri tällaisena kuin olen! Olkaa tekin!
sunnuntai 5. helmikuuta 2012
Hiljaiseloa, ahdistusta ja painon junnausta
Siinä se otsikossa suurinpiirtein olikin oma elämäntilanteeni. Paitsi että hiljaiselo ei tarkoita hiljaiseloa muuta kuin painorintamalla ja karppauksessa. Olen seilannut painoni kannsa ja syömisten (luen hiilariahmimisten ja karppaamisen) välillä tämän viimeisen kuukauden varsin tehokkaaasti. Olen käynyt välillä niin syvissä vesissä, että oikein hirvittää. Hulluuden rajamailta sitten taas pinnistelen takaisin elävien kirjoihin ja takaisin koulunpenkille. Pyörtymisiä, ahdistuksia, vitustusta, ahmintaa - ja paastoa, itkua, itseinhoa, sinnittelyä, parisuhdekriiseilyä, vanhenemista, opiskelustressiä, itsetutkiskelua, masennusta, lisää itkua... Siinä sitä ollaan! Silti mielessä sinnittelen, en ole vielä valmis luopumaan - en edes karppauksesta, vaikka se on taas viikon ollutkin kaukana syömisistäni! En halua olla epäonnistuja loppuelämääni, tässä on nyt nimittäin se piste jossa olen useimmiten heittänyt lusikan nurkkaan ja lakannut yrittämästä! Ja painoasioissa se tietää pikaista paluuta vanhoihin tapoihin ja vanhoihin mittoihin. Sitä en halua - EN!
"Rukoilen" voimia itselleni! Ja voimaa puolisolleni kestää minua ja meitä! Paritapaaminen (psyk.sairaanhoita+perheterapeutti) nosti ihan uusia asioita pohdintaan meidän suhteessa - lähinnä siinä miten me kummatkin oikeasti voimme. Minulle perheterapeutti/psykologi arveli että minulla on hoitamaton masennus. No daaa, kyllä todellakin, vaikka en sitä oikeasti haluaisikaan myöntää! Ja myös puolisoni taitaa oireilla psyykkisesti - paljon olisi hänelläkin keskusteltavaa, ihan ammattilaisen kanssa! Kannustan häntä siihen, en tiedä onko vielä valmis...
Fysioterapeutin kanssakin on edistytty, olen tajunnut kuinka paljon minussa on padottuja tunteita. Olen ylitsevuotava malja ja hänen kosketuksensa sai sen läikkymään eli itku nousi kun ft piirsi minun ääriviivoja - se oli hämmentävä harjoitus. Itku nousi yllättäen ja jostain todella syvältä, kokemuksena se oli myös hyvä, mutta myös pelottava! Ja en minä edes kosketuksen kaipuusta kärsi, mutta vieraan kosketus sai aikaan tuon ihmeellisen reaktion. Sitä työskentelyä jatkamme jatkossakin... Olen myös tajunnut, kuinka armoton olen itselleni ja kuinka minä todella vihaan itseäni ja ulkomuotoani. Opin paikka, kuinka oppia rakastamaan itseään ja olemaan armollinen itselleen??!!
Hyviä vinkkejä otetaan vastaan! Kuinka te olette tulleet sinuiksi itsenne kanssa? Kuinka te opitte rakastamaan itseänne? Ja vielä, kuinka te onnistuitta palata takaisin ruotuun??
"Rukoilen" voimia itselleni! Ja voimaa puolisolleni kestää minua ja meitä! Paritapaaminen (psyk.sairaanhoita+perheterapeutti) nosti ihan uusia asioita pohdintaan meidän suhteessa - lähinnä siinä miten me kummatkin oikeasti voimme. Minulle perheterapeutti/psykologi arveli että minulla on hoitamaton masennus. No daaa, kyllä todellakin, vaikka en sitä oikeasti haluaisikaan myöntää! Ja myös puolisoni taitaa oireilla psyykkisesti - paljon olisi hänelläkin keskusteltavaa, ihan ammattilaisen kanssa! Kannustan häntä siihen, en tiedä onko vielä valmis...
Fysioterapeutin kanssakin on edistytty, olen tajunnut kuinka paljon minussa on padottuja tunteita. Olen ylitsevuotava malja ja hänen kosketuksensa sai sen läikkymään eli itku nousi kun ft piirsi minun ääriviivoja - se oli hämmentävä harjoitus. Itku nousi yllättäen ja jostain todella syvältä, kokemuksena se oli myös hyvä, mutta myös pelottava! Ja en minä edes kosketuksen kaipuusta kärsi, mutta vieraan kosketus sai aikaan tuon ihmeellisen reaktion. Sitä työskentelyä jatkamme jatkossakin... Olen myös tajunnut, kuinka armoton olen itselleni ja kuinka minä todella vihaan itseäni ja ulkomuotoani. Opin paikka, kuinka oppia rakastamaan itseään ja olemaan armollinen itselleen??!!
Hyviä vinkkejä otetaan vastaan! Kuinka te olette tulleet sinuiksi itsenne kanssa? Kuinka te opitte rakastamaan itseänne? Ja vielä, kuinka te onnistuitta palata takaisin ruotuun??
maanantai 2. tammikuuta 2012
Uudenvuoden lupauksia!
Oikein mahtavaa alkanutta uutta vuotta!
Takana on joulut ja uudet vuodet - ollaan taas uuden vuoden edessä. Viime vuosi oli aikamoinen, kuitenkin selvisin siitä, henkisesti hengissäkin! Välillä kyllä kävi mielessä että kestääkö polla vai leviääkö se kuin Jokisen eväät. Onneksi ei levinnyt eväät, eikä enää pehvakaan. Karppaus on siis jatkunut täällä sellaisella on-off-asenteella. Joulut meni ihan tosi hyvin kun emme lähteneet muiden nurkkiin luuhailemaan, vaan kerrankin saimme viettää omaa joulua. Hiilarihelvetti pääsi valloilleen joulun välipäivinä ja sipsit kutsuivat houkuttelevaan maailmansa. Lieneekö jouluna nautitulla suurella määrällä alkoholia ja tummalla suklaalla ja liiallisesti nautitulla karppisapuskalla ollut osuutensa hiilarihimojen heräämiseen. Vai oliko kuilun yli työntäjänä se helpottava tunne että sain harjoitteluni vihdoinkin pakettiin! Niin tai näin - aina syitä on riittävästi! Nyt sitten taas ollaan palattu takaisin normieväisiin ja se tuntuu hyvältä! Repsuilu ei tuntunut hyvältä, edelleenkin ihoni, vatsani ja mieleni murjottaa - mutta kyllä tämä taas tästä! Paino, ei onneksi noussut kuin 700 grammaa!
Olen miettinyt haluanko tehdä jotain uuden vuoden lupauksia?! Vai jatkanko samalla linjalla kuin aiemminkin, tuottaahan tämäkin tulosta. Piilosokereiden, makeutusaineiden ja alkoholin kanssa on kyllä syytä olla tarkkana! Hiilaririippuvuus istuu tiukassa, joten tarkempi-vieroitus sen lähteistä on tarpeen. Eli jatketaan valitulla tiellä ja korjataan kurssia, jospa se jouduttaisi tätä matkantekoa keveämmäksikin!
Viime vuoden saldoa, elokuun alusta:
Lantio -21 cm
Vyötärö -12cm
Reisi -7cm
Pohje -5cm
Alli -6cm
Rinnan alta -5cm
Rinnan päältä - 6cm
Painosta lähti 12,3 kiloa!
Eli olen hyvin tyytyväinen tuloksiini! Seuraavalla viikolla pitäisi mennä verikokeisiin, niin näkee mitä sanovat verensokeri sekä kolestrooliarvot :P
Oletko sinä tehnyt uudenvuodenlupauksia? Oletko aloittanut karppaamaan? Onnea koitoksiin!
sunnuntai 18. joulukuuta 2011
Jos tännekin jotain ehtisi kertomaan :)
Elämä on ollut yhtä haipakkaa harjoittelujakson ja koulukurssien kanssa. Toisin sanoen syksyn on ollut tiukka mutta antoisa. Nyt vielä viimeisiä harjoittelupäiviä lusin, kun pyörtyilyjeni takia en ole päässyt kovin aktiivisesti joka viikko tuonne harjoittelupaikkaani päässyt.
Karppaus sujuu jo aika rutiinilla, johan tässä elokuusta asti ollaan sitä harjoiteltu. Repsuja on tullut, useimmiten pyörtymisten kaverina. Silloin on tuntunut, että tuleekohan tästä yhtään mitään ja ahminut kaaotista oloaan hieman inhimillisempään päin. Tiedän, ei hyvä toimintatapa! Noh, oppimisen tiellä ollaan siinä prosessi edelleen! Jotain olen kyllä opinnut, tajusin nimittäin että jatkuva ruoan määrän, kalorien yms. kyttääminen on lopunnut eli rentoutta syömiseen on tullut oikein aimo annoksin!
Psyk.sairaanhoitajan kanssa olemme päässeet myös jo hieman etenemään. Olenkin päättänyt ottaa ensi vuoden tavoitteeksi oppia erottamaan levon ja ruokailun. Nykyään kun ne ovat tarkoittaneet yhtä ja samaa. Olen oikein tiedostamattani tehostanut "lepo- ja rentoutumishetkiä" syömällä ja riippuvaisen tavoin ainahan on hyvä syy juhlaan, rentoutumiseen tai vitutuksen purkuun - syömällä taju kankaalle!
Olen saanut tiimiini myös fysioterapeutin. Tähän mennessä olemme keskustelleet kehollisuudesta, kehon kuvasta, voimakeskiöstä ja mindfullness-harjoituksista. Viimeksi hän opetti minulle ensimmäisen mindfullness eli tietoisen läsnäoloharjoituksen, jossa yksinkertaisesti vain keskityttiin vain tietoiseen hengittämiseen! Hänen mukaansa, aina ihmisen elämässä keho ja hengitys ovat läsnä tässä hetkessä, vaikka ajatukset saattavat pyöriä meneessä tai kaukanakin tulevassa. Siksi hengitys on hyvä ankkuroitumisharjoitus nykyhetkeen... Hämmästyttävän hyviä vinkkejä sieltä olen jo saanut! Ja todella kiitollinen olen tästäkin lisästä tähän asiantuntijatiimiini! Olen todella onnekas!
Onko joku muu muuten kokeillut mindfullness-tekniikkaa?? Joulun aika on mitä parhainta aikaa rentoutumiselle, ainakin se on itselläni tämän joulun ykköstoive. Toivottavasti tekin pääsette nauttimaan levosta ja läheisten lämmöstä maistuvien herkkujen äärellä :)
Karppaus sujuu jo aika rutiinilla, johan tässä elokuusta asti ollaan sitä harjoiteltu. Repsuja on tullut, useimmiten pyörtymisten kaverina. Silloin on tuntunut, että tuleekohan tästä yhtään mitään ja ahminut kaaotista oloaan hieman inhimillisempään päin. Tiedän, ei hyvä toimintatapa! Noh, oppimisen tiellä ollaan siinä prosessi edelleen! Jotain olen kyllä opinnut, tajusin nimittäin että jatkuva ruoan määrän, kalorien yms. kyttääminen on lopunnut eli rentoutta syömiseen on tullut oikein aimo annoksin!
Psyk.sairaanhoitajan kanssa olemme päässeet myös jo hieman etenemään. Olenkin päättänyt ottaa ensi vuoden tavoitteeksi oppia erottamaan levon ja ruokailun. Nykyään kun ne ovat tarkoittaneet yhtä ja samaa. Olen oikein tiedostamattani tehostanut "lepo- ja rentoutumishetkiä" syömällä ja riippuvaisen tavoin ainahan on hyvä syy juhlaan, rentoutumiseen tai vitutuksen purkuun - syömällä taju kankaalle!
Olen saanut tiimiini myös fysioterapeutin. Tähän mennessä olemme keskustelleet kehollisuudesta, kehon kuvasta, voimakeskiöstä ja mindfullness-harjoituksista. Viimeksi hän opetti minulle ensimmäisen mindfullness eli tietoisen läsnäoloharjoituksen, jossa yksinkertaisesti vain keskityttiin vain tietoiseen hengittämiseen! Hänen mukaansa, aina ihmisen elämässä keho ja hengitys ovat läsnä tässä hetkessä, vaikka ajatukset saattavat pyöriä meneessä tai kaukanakin tulevassa. Siksi hengitys on hyvä ankkuroitumisharjoitus nykyhetkeen... Hämmästyttävän hyviä vinkkejä sieltä olen jo saanut! Ja todella kiitollinen olen tästäkin lisästä tähän asiantuntijatiimiini! Olen todella onnekas!
Onko joku muu muuten kokeillut mindfullness-tekniikkaa?? Joulun aika on mitä parhainta aikaa rentoutumiselle, ainakin se on itselläni tämän joulun ykköstoive. Toivottavasti tekin pääsette nauttimaan levosta ja läheisten lämmöstä maistuvien herkkujen äärellä :)
sunnuntai 20. marraskuuta 2011
Eka kymppi täyteen!
Jei, vihdoista viimein sain ekan kympin täyteen! Kyllä se antoikin odottaa itseään... Keskustelimme sairaanhoitajani kanssa miten aion palkita itseäni. En ollut edes tullut miettineeksi moista asiaa, vaikka aiemmissa laihdutuskuureissa oli tarkasti mietitty miten palkitsisin itseäni mistäkin kilomäärästä. Sh kehoitti minua panostamaan johonkin ulkoiseen, esim. kampaajakäyntiin, jalkahoitoon jne. Rahatilanteen ollessa se mikä on, en taida kampaajalle vielä hirvetä vaikka sinne kyllä jossain vaiheessa haluankin. Pidän sitä enemmänkin isompana palkintona. Päätin sitten että tilaan itselleni Ellokselta jotkin kauniit alusvaatteet, piristäisiköhän se tuota petikammarielämääkin ;) Ja tulevat oikeasti tarpeeseenkin, opiskelijan käytännöllistä ajattelua!
Sairaanhoitajani sai minut jälleen kerran ajattelemaan uusia näkökulmia omasta syömishäiriökäyttäytymisestäni. Hän pyysi minua miettimään missä kaikissa elämän osa-alueissa ruoka on mukana? Tajusin, että edes lepo ei saa olla lepoa vaan siihenkin yhdistyy syöminen, esim. käperryn kirjan ja pähkinäkipon kanssa lukemaan rauhassa. Noh, eväät on vaihtuneet karppiin, mutta käyttäytymismalli on sama. Pitäisi siis oppia rikkomaan ja kyseenalaistamaan kaikki ruokailuun liittyvät tavat. Kykenisinköhän sitä joskus syömään suurimman osan päivän aterioista ruokapöydän ääressä?! Siinä sitä olisi tavoitetta ja sitä kohti on jo menty, lounas ja osa illallisista onnistuu jo. Aamiainen ja iltapala näköjään ei...
Kaiken kaikkiaan viime viikko oli tasapainoinen, aamuyöheräämisistä huolimatta. Harjoittelu on henkisesti rankkaa ja jonkin verran koulutehtäviäkin on riesana, kuitenkin onnistuin myös luomaan levolle riittäviä mahdollisuuksia. Lainasin jopa kirjastosta rentoutumis-CD:tä ja olen kuunnellut niitä useampana iltana, ne ovat tehneet todella hyvää! Karppiruokavaliossa pitäytyminen on tehnyt myös hyvää, vaikka lounastauot ovat vähän kortilla hektisinä harjoittelupäivinä. Onneksi karpatessa sitä pärjää pitkätkin ruokatauot paremmin kuin esim. painonvartijoiden kituilulla tai edes normieväillä. Kyllä se peksu-muna-aamiainen pitää paremmin nälkää kuin puuro tai leipäaamiainen...
Oli muuten mielenkiintoista havaita etten ole ainoa, joka saa karppiruoasta helpotusta ahmimiseensa. Karppaus.info-sivuilla käytyyn keskusteluun linkki tässä. Ravitsemusterapeuttinikin pitäisi käydä lukemassa tuo, kun kuulemma ei hän karppausta juurikaan kenellekään suosittele, paitsi että minulla se näyttää toimivan, joten saan "luvan" jatkaa edelleen! Tämä mielipide kävi siis ilmi, kun on niin paljon ollut tuota keskustelua tuolla julkisuudessa...
Sairaanhoitajani sai minut jälleen kerran ajattelemaan uusia näkökulmia omasta syömishäiriökäyttäytymisestäni. Hän pyysi minua miettimään missä kaikissa elämän osa-alueissa ruoka on mukana? Tajusin, että edes lepo ei saa olla lepoa vaan siihenkin yhdistyy syöminen, esim. käperryn kirjan ja pähkinäkipon kanssa lukemaan rauhassa. Noh, eväät on vaihtuneet karppiin, mutta käyttäytymismalli on sama. Pitäisi siis oppia rikkomaan ja kyseenalaistamaan kaikki ruokailuun liittyvät tavat. Kykenisinköhän sitä joskus syömään suurimman osan päivän aterioista ruokapöydän ääressä?! Siinä sitä olisi tavoitetta ja sitä kohti on jo menty, lounas ja osa illallisista onnistuu jo. Aamiainen ja iltapala näköjään ei...
Kaiken kaikkiaan viime viikko oli tasapainoinen, aamuyöheräämisistä huolimatta. Harjoittelu on henkisesti rankkaa ja jonkin verran koulutehtäviäkin on riesana, kuitenkin onnistuin myös luomaan levolle riittäviä mahdollisuuksia. Lainasin jopa kirjastosta rentoutumis-CD:tä ja olen kuunnellut niitä useampana iltana, ne ovat tehneet todella hyvää! Karppiruokavaliossa pitäytyminen on tehnyt myös hyvää, vaikka lounastauot ovat vähän kortilla hektisinä harjoittelupäivinä. Onneksi karpatessa sitä pärjää pitkätkin ruokatauot paremmin kuin esim. painonvartijoiden kituilulla tai edes normieväillä. Kyllä se peksu-muna-aamiainen pitää paremmin nälkää kuin puuro tai leipäaamiainen...
Oli muuten mielenkiintoista havaita etten ole ainoa, joka saa karppiruoasta helpotusta ahmimiseensa. Karppaus.info-sivuilla käytyyn keskusteluun linkki tässä. Ravitsemusterapeuttinikin pitäisi käydä lukemassa tuo, kun kuulemma ei hän karppausta juurikaan kenellekään suosittele, paitsi että minulla se näyttää toimivan, joten saan "luvan" jatkaa edelleen! Tämä mielipide kävi siis ilmi, kun on niin paljon ollut tuota keskustelua tuolla julkisuudessa...
sunnuntai 13. marraskuuta 2011
Irti syömishäiriökäyttäytymisestä!
Tällä viikolla sairaanhoitajan kanssa keskustelu sai taas minut tajuamaan, kuinka vahvasti olen vielä kiinni syömishäiriössäni. Olen siis repsuillut urakalla, samoin kuin pyörtyilet eli e.g.stressaillut. Keskustelussa pyrimme miettimään näitä minun kehämäisiä toimintamalleja ja mietimme mistä kohtaa tätä käyttäytymistä pitäisi lähteä muuttamaan ja murtautumaan ulos näistä inhoista kehistä. Esimerkiksi syöminen on minulle stressinhallintakeino ja toisaalta se aiheuttaa minulle lisää mielipahaa ja stressiä. Syömisellä, ei siis pelkästään ruoalla, on niin suuri merkitys minulle; se poistaa pahaa oloa, lievittää ahdistusta, se luo turvaa, se tuottaa nautintoa ja mielihyvää, se tuo iloa ja sisältöä elämään. Ja samalla se tuo ahdistusta, pelkoa, stressiä, syyllisyyttä!!
On vaikeaa myöntää olevansa voimaton ja heikko tämä asian edessä. On vaikeaa luopua syömishäiriöstäni koska minua pelottaa! Minulle sanotaan, että saan sen mistä luovun. Minä en tiedä mistä luovun ja mitä saan tilalle - se pelottaa! Nämä ajatukset ja tunteet pitävät minua kiinni tässä paskassa. Minä haluan nousta tästä suosta, minä haluan ettei ruoka, syöminen ja paino määrittele sitä mitä minä olen. Minä en halua enää että suoritusteni määrän ja laadun, määräävän sitä olenko hyvä vai huono ihminen. Minä haluan olla vain onnellinen ja tasapainoinen!!!!!!!
Nih!
On vaikeaa myöntää olevansa voimaton ja heikko tämä asian edessä. On vaikeaa luopua syömishäiriöstäni koska minua pelottaa! Minulle sanotaan, että saan sen mistä luovun. Minä en tiedä mistä luovun ja mitä saan tilalle - se pelottaa! Nämä ajatukset ja tunteet pitävät minua kiinni tässä paskassa. Minä haluan nousta tästä suosta, minä haluan ettei ruoka, syöminen ja paino määrittele sitä mitä minä olen. Minä en halua enää että suoritusteni määrän ja laadun, määräävän sitä olenko hyvä vai huono ihminen. Minä haluan olla vain onnellinen ja tasapainoinen!!!!!!!
Nih!
sunnuntai 6. marraskuuta 2011
Paino jumi
Paino ei ole mennyt suuntaan tai toiseen. Tai noh, turvottaa ja selityskin siihen löytyy. Kahtena edellisenä viikonloppuna on tullut nautittua alkoa... Se sitten visiiin hidastaa tätä touhua, muuten evästykset on ollut karppia. Ehkä annoskokoja pitäisi tarkailla, tahtonevet kai kivuta ylöspäin?! Rt:n kannustamana en ole enää pitänyt ruokapäiväkirjaakaan, himpun outoa se oli alkuun kun siihen oli tottunut. Opettelen nyt sitten sitä MUTU-syömistä, toivottavasti se ei ole painonjumituksen syynä...
Viime viikolla kävin jälleen sh:lla ja sain kokea taas ahaa-elämyksen. Ahmin myös opintoja, olen kohtuuton myös niiden suhteen! Tämä havainto tuli siitä kun kerroin kuinka paljon kärsin ja taistelen tasapainoista suorittavan opiskelija-minän kanssa. Ja kuinka se vaikuttaa jaksamiseen jne. Olisi kuin suomut olisivat tippuneet silmiltä, minähän olen "opiskelunarkomaani". Työnarkomaniaa oli perheessä (sitäkin), lieneekö sieltä perujaan tämänkin käyttäymismalli?! Hoitajani kehoiti minua miettimään mitä muuta ahmin? Jos ei perheessä olisi jo rittävästi alkoholisteja ja heidän antamia riittäviä varoittavia esimerkkejä, niin oletettavasti alkoholin väärinkäyttäjä minäkin olisin. Ja tupakoitsijakin olisin, ellei astmaatikon keuhkot olisi estäneet. Ja jos ei ole parisuhdetta, niin aikamoinen miestennielijä minusta olisi tullut... Hurjia ajatuksia!
Mutta tuo työ/opiskelunarkomania on kyllä nostettava hoidettavien asioiden listalle. Mistä lie sekin loppupeleissä kumpuaa? Tarpeesta olla tärkeä ja tulla kuulluksi sekä päteä?! Riippuvuus stressiin? Kaikki on yhteydessä kaikkeen... Noh, toivottavasti kohti tasapainoisempaa elämää ja elämähallintaa tässä ollaan menossa!
Mitä muuta te "ahmitte"? Seksiä? Työtä?
Viime viikolla kävin jälleen sh:lla ja sain kokea taas ahaa-elämyksen. Ahmin myös opintoja, olen kohtuuton myös niiden suhteen! Tämä havainto tuli siitä kun kerroin kuinka paljon kärsin ja taistelen tasapainoista suorittavan opiskelija-minän kanssa. Ja kuinka se vaikuttaa jaksamiseen jne. Olisi kuin suomut olisivat tippuneet silmiltä, minähän olen "opiskelunarkomaani". Työnarkomaniaa oli perheessä (sitäkin), lieneekö sieltä perujaan tämänkin käyttäymismalli?! Hoitajani kehoiti minua miettimään mitä muuta ahmin? Jos ei perheessä olisi jo rittävästi alkoholisteja ja heidän antamia riittäviä varoittavia esimerkkejä, niin oletettavasti alkoholin väärinkäyttäjä minäkin olisin. Ja tupakoitsijakin olisin, ellei astmaatikon keuhkot olisi estäneet. Ja jos ei ole parisuhdetta, niin aikamoinen miestennielijä minusta olisi tullut... Hurjia ajatuksia!
Mutta tuo työ/opiskelunarkomania on kyllä nostettava hoidettavien asioiden listalle. Mistä lie sekin loppupeleissä kumpuaa? Tarpeesta olla tärkeä ja tulla kuulluksi sekä päteä?! Riippuvuus stressiin? Kaikki on yhteydessä kaikkeen... Noh, toivottavasti kohti tasapainoisempaa elämää ja elämähallintaa tässä ollaan menossa!
Mitä muuta te "ahmitte"? Seksiä? Työtä?
sunnuntai 30. lokakuuta 2011
Loma oli ja meni
Täällä taas! Loma tuli todella tarpeen, kouluhommat imee kyllä kaikki voimat tehokkaasti. Kävin lomallani myös vanhempieni ja puolison äiteen tykönä, olipahan taas telmeet karppauksen tasapainottamisessa. Olen siis toisin sanoen repsuilut ja karppailut, painossa se tarkoittaa hidastunutta menoa. Mutta alaspäin ja takaisin sitkeästi karppauksen pariin olen aina vaan kavunnut. Välillä tosin jo meinaisi hiilarihelvetti imaista minut kokonaan kun ennen lomaa viimeisinä koulupäivinä totaalisesti langesin hiilareiden hyydyttävään ja puuduttavaan maailmaan. Sieltä tehokkaasti kammettiin taas ylös, jotta voidaan hetken päästä langeta uudestaan. Uskottava se on, olen sokeririippuvainen ja vähäinenkin määrä saataa saada minut raiteltaan...
Jos syö viljoja, koskee mahaan ja tulee ihottumaa sekä ripulia. Sama pätee maitoonkin! Sokeri (leivonnaiset, sipsit, peruna, pasta) saa ahmimaan tolkuttomia määriä! Voisiko siis tämän itsepäinen pääni jo ymmärtää että ilman ylimääräisiä hiilareita on parempi! Huomattavasti parempi ;)
Nyt olen muuten harjoittelujaksolla, mikä toivon mukaan tietää keveämpää työtaakkaa. Toivossa on hyvä elää :) Karppausta jatketaan, sanoo ulkopuolinen media ja ns.virallisterveelliset tahot mitä tahojaan. Äitiänikin onnistuneesti olen alkanut käännyttää, Antti Heikkilän opuksia olen hänelle kiikuttanut. Hiilihydraattien vähentäminen olisi hänelle todella tarpeen ja kiinostus on jo itänyt. Aika näyttää kuinka käy!
Tsemppiä ihmisille jotka karppauksen ovat elämäntavakseen valinneet. Pitäkää lippu korkealla ja sokerit vähissä!
Jos syö viljoja, koskee mahaan ja tulee ihottumaa sekä ripulia. Sama pätee maitoonkin! Sokeri (leivonnaiset, sipsit, peruna, pasta) saa ahmimaan tolkuttomia määriä! Voisiko siis tämän itsepäinen pääni jo ymmärtää että ilman ylimääräisiä hiilareita on parempi! Huomattavasti parempi ;)
Nyt olen muuten harjoittelujaksolla, mikä toivon mukaan tietää keveämpää työtaakkaa. Toivossa on hyvä elää :) Karppausta jatketaan, sanoo ulkopuolinen media ja ns.virallisterveelliset tahot mitä tahojaan. Äitiänikin onnistuneesti olen alkanut käännyttää, Antti Heikkilän opuksia olen hänelle kiikuttanut. Hiilihydraattien vähentäminen olisi hänelle todella tarpeen ja kiinostus on jo itänyt. Aika näyttää kuinka käy!
Tsemppiä ihmisille jotka karppauksen ovat elämäntavakseen valinneet. Pitäkää lippu korkealla ja sokerit vähissä!
sunnuntai 16. lokakuuta 2011
Talking about sex!
Kävin viime viikolla sekä r-terapeutilla että sairaanhoitajan juttusille. Sain taas paljon ajateltavaa.
Ravitsemusterapautin kanssa keskustelimme mm. repsahtamisesta. Hänen mielestään ne kuuluvat olennaisena osana elämään, eivätkä kaada maailmaa. Totta! Tähän viikkon mennessä repsahdukset ovatkin olleet kohtuullisen jossakin rajoissa ja olen jo seuraavana päivän onnistunut palaamaan takaisin normiruokailuun. Noh, nyt sitten kaiken paineen alla olen ahminut viimeiset neljää päivää kaikkea erittäin epämääräistä ja erittäin epäkarppia ts. epäterveelistä (lue:sipsejä, pizzaa, suklaata, jäätelöä,donitseja,lihapiirakoita,alkomahoolia). Ja tätä tavaraa meni sitten reilusti alas. Ensimmäistä kertaa kävi mielessä ahmimisen jälkeinen oksentaminen kun mahani tuli niin kipeäksi. En kuitenkaan tehnyt mitään sellaista vaan korvat luimussa kärsin vatsakipuni, sekavan vatsani ja ihottumat. Tyhmästä ja riippuvaisesta päästä kärsii joskus koko kroppa. Mitä tästä opimme? Liiallisesti nautittuna hiilarit aiheuttavat humalan kaltaisen hiilaripöhnän, joka on hetkellisesti kiva, mutta huonontaa unen laatua ja tekee olon huonoksi. Ja nyt en puhunut edes morkkiksesta, vaikka sitäkin luonnollisesti oli. Onko siis järkevää toimia näin? EI - ja toivottavasti muistan sen myös seuraavalla kerralla kun p**kan syömisen himo käy ylivoimaiseksi.
Huokaus, tämä tästä ja eteenpäin mennään. Onneksi tänään on ensimmäinen päivä kun koen olevani taas kuivilla. Muutosvaihemalliin kuuluu repsahdukset ja se että niistä otetaan opiksi ja palataan takaisin muutokseen toiminnan tasolla. Eli back to basics baby :) Paino oli pudonnut - 200 grammaa edelliseltä viikolta, kiitos ripulivatsan :(
Sairaanhoitajan juttusilla olikin sitten todella mielenkiintoiset keskustelut. Hän on siis oman koultuksensa ohella seksuualiterapeutti, mikä on aivan loistavaa. Minulla nimittäin on paljon tekemistä oman seksuaalisuuteni ja naiseuteni hyväksymisessä. Hänen mukaansa suun nautinto ja seksuaalinen nautinto ovat hyvin lähellä toisiaan. Tämä on niin totta, me olemme havainneet sen parisuhteessammekin. Meille seksuaalienergia on turhan usein kaanavoitunut syömiseen ja enemminkin vielä ahmimiseen. Parisuhteeni on aivan mielettömän ihana, mutta varsin vähä-intohimoinen. Kärsimme tästä molemmat ja myös siksi olemme kummatkin hakeutuneet avun piiriin. Sh:ni on luvannut käsitellä kanssamme, pääasiallisesti tietty minun kanssa tätä problematiikka, sillä hän näkee että näillä ongelmilla on paljon yhteyksiä.
Ja miten seksuaalisuus sitten voi liittyä lihavuuteen?? Itse sain nimittäin viime kesänä ahaa-elämyksen. Ymmärsin että olen lihottanut itseäni myös siksi että en olisi viehätävä miesten silmissä. Tämä voi kuulostaa täysin hullulta ja käsittämättömältä mutta näin se vain on. Läski ovat suojamuuri, jonka taakse on helppo kätkeytyä. Pitkään en ole halunut olla viehättävä ja seksikäs, jotta en joutuisi houkutusten eteen. Tässä taustalla on siis se että olin lukioikäisenä varsinainen vamppi ja viettelijätär, yhden yön suhteita oli harva se viikonloppu ja kuitenkin kaipasin kovasti vakituista &luotettavaa elinkumppania. Löysin avopuolisoni reilu kymmenen vuotta sitten ja siitä asti olemme olleet yksissä. En voisi koskaan pettää kumppaniani, mutta seksisuhteemme ei ole kovin sähäkkä, joten kaipaan seksiä aika ajoin hyvin paljon! Joten jos olen epäviehättävä muiden miesten silmissä minun ei tarvitse kohdata miesten lähestymisyrityksiä, eikä näin ollen tule houkutuksia pettää! Whoaa, what a twisted mind! Olen onnistunut tässä prosessissani niin hyvin, että oma libidonikin on nykyää todella alhainen ja sehän se onkin hyvä juttu parisuhteen intohimon kipinän ylläpitämisessä!
Haluan olla naisellinen ja seksikäs nainen, joka on sinut itsensä kanssa - olin sitten mitä kokoa tahansa! Haluan flirtailla puolihuolimattomasti, muttei vakavasti, vieraiden kanssa ja nauttia heidän huomiosta. Ennen kaikkea haluan intohimoista ja villiä seksiä puolisoni kanssa, sillä hän on minulle se oikea!
Sellaista tällä kertaa! Miten te muut, allekirjoittatteko että ruoasta saatava nautinto on lähellä seksiä? Käytettekö te läskejä suojamuurina? Vai oletteko löytäneet oman naisellisuutenne, jos - niin miten sen teit?
Ravitsemusterapautin kanssa keskustelimme mm. repsahtamisesta. Hänen mielestään ne kuuluvat olennaisena osana elämään, eivätkä kaada maailmaa. Totta! Tähän viikkon mennessä repsahdukset ovatkin olleet kohtuullisen jossakin rajoissa ja olen jo seuraavana päivän onnistunut palaamaan takaisin normiruokailuun. Noh, nyt sitten kaiken paineen alla olen ahminut viimeiset neljää päivää kaikkea erittäin epämääräistä ja erittäin epäkarppia ts. epäterveelistä (lue:sipsejä, pizzaa, suklaata, jäätelöä,donitseja,lihapiirakoita,alkomahoolia). Ja tätä tavaraa meni sitten reilusti alas. Ensimmäistä kertaa kävi mielessä ahmimisen jälkeinen oksentaminen kun mahani tuli niin kipeäksi. En kuitenkaan tehnyt mitään sellaista vaan korvat luimussa kärsin vatsakipuni, sekavan vatsani ja ihottumat. Tyhmästä ja riippuvaisesta päästä kärsii joskus koko kroppa. Mitä tästä opimme? Liiallisesti nautittuna hiilarit aiheuttavat humalan kaltaisen hiilaripöhnän, joka on hetkellisesti kiva, mutta huonontaa unen laatua ja tekee olon huonoksi. Ja nyt en puhunut edes morkkiksesta, vaikka sitäkin luonnollisesti oli. Onko siis järkevää toimia näin? EI - ja toivottavasti muistan sen myös seuraavalla kerralla kun p**kan syömisen himo käy ylivoimaiseksi.
Huokaus, tämä tästä ja eteenpäin mennään. Onneksi tänään on ensimmäinen päivä kun koen olevani taas kuivilla. Muutosvaihemalliin kuuluu repsahdukset ja se että niistä otetaan opiksi ja palataan takaisin muutokseen toiminnan tasolla. Eli back to basics baby :) Paino oli pudonnut - 200 grammaa edelliseltä viikolta, kiitos ripulivatsan :(
Sairaanhoitajan juttusilla olikin sitten todella mielenkiintoiset keskustelut. Hän on siis oman koultuksensa ohella seksuualiterapeutti, mikä on aivan loistavaa. Minulla nimittäin on paljon tekemistä oman seksuaalisuuteni ja naiseuteni hyväksymisessä. Hänen mukaansa suun nautinto ja seksuaalinen nautinto ovat hyvin lähellä toisiaan. Tämä on niin totta, me olemme havainneet sen parisuhteessammekin. Meille seksuaalienergia on turhan usein kaanavoitunut syömiseen ja enemminkin vielä ahmimiseen. Parisuhteeni on aivan mielettömän ihana, mutta varsin vähä-intohimoinen. Kärsimme tästä molemmat ja myös siksi olemme kummatkin hakeutuneet avun piiriin. Sh:ni on luvannut käsitellä kanssamme, pääasiallisesti tietty minun kanssa tätä problematiikka, sillä hän näkee että näillä ongelmilla on paljon yhteyksiä.
Ja miten seksuaalisuus sitten voi liittyä lihavuuteen?? Itse sain nimittäin viime kesänä ahaa-elämyksen. Ymmärsin että olen lihottanut itseäni myös siksi että en olisi viehätävä miesten silmissä. Tämä voi kuulostaa täysin hullulta ja käsittämättömältä mutta näin se vain on. Läski ovat suojamuuri, jonka taakse on helppo kätkeytyä. Pitkään en ole halunut olla viehättävä ja seksikäs, jotta en joutuisi houkutusten eteen. Tässä taustalla on siis se että olin lukioikäisenä varsinainen vamppi ja viettelijätär, yhden yön suhteita oli harva se viikonloppu ja kuitenkin kaipasin kovasti vakituista &luotettavaa elinkumppania. Löysin avopuolisoni reilu kymmenen vuotta sitten ja siitä asti olemme olleet yksissä. En voisi koskaan pettää kumppaniani, mutta seksisuhteemme ei ole kovin sähäkkä, joten kaipaan seksiä aika ajoin hyvin paljon! Joten jos olen epäviehättävä muiden miesten silmissä minun ei tarvitse kohdata miesten lähestymisyrityksiä, eikä näin ollen tule houkutuksia pettää! Whoaa, what a twisted mind! Olen onnistunut tässä prosessissani niin hyvin, että oma libidonikin on nykyää todella alhainen ja sehän se onkin hyvä juttu parisuhteen intohimon kipinän ylläpitämisessä!
Haluan olla naisellinen ja seksikäs nainen, joka on sinut itsensä kanssa - olin sitten mitä kokoa tahansa! Haluan flirtailla puolihuolimattomasti, muttei vakavasti, vieraiden kanssa ja nauttia heidän huomiosta. Ennen kaikkea haluan intohimoista ja villiä seksiä puolisoni kanssa, sillä hän on minulle se oikea!
Sellaista tällä kertaa! Miten te muut, allekirjoittatteko että ruoasta saatava nautinto on lähellä seksiä? Käytettekö te läskejä suojamuurina? Vai oletteko löytäneet oman naisellisuutenne, jos - niin miten sen teit?
lauantai 8. lokakuuta 2011
Kun ruoka ei ole enää lohduttajani
Kulunut viikko on ollut raskas. Koulutyöt kuluttavat kaiken liikenevän energiani ja tasapainoilen zombiena päivästä toiseen. Olen taistelut kasvavia syömishimoja vastaan, toistaiseksi olen vielä saanut pidetty jonkinlaista itsekontrollia yllä. Tosin on sitä karppievästäkin tullut syötyä enemmän kuin laki sallii, mutta kuitenkin hallitumpaa syöminen on edelleen. Mistä olen kyllä ylpeä!
Olen myös itkenyt useampana iltana väsymystäni ja ahdistustani. Kuvasin miehelleni oloani: "on kuin olisin menettänyt läheisen ystävän, joka on aina suonut minulle helpotusta ja turvaa kun minun on ollut paha olla". Tiedän että tähän muutosprosessiin kuuluu myöskin suru- ja luopumisprosessi, mutta en koskaan uskonut sen olevan näin konkreettista ja koettelevaa. Olen siis ollut varsin hukassa kun minulla ei ole enää sitä tavanomaista tottutua stressinhoitokeinoja itselläni. Siksi olenkin varmaan ollut tavanomaista poikkeavan väsyneempi, ahdistuneempi ja stressaantuneempi. Tiedän, että ajastaan tulen kehittämään toisenlaisia selviytymismekanismeja, mutta tällä hetkellä olen edelleen tyhjän päällä. Ja se pelottaa! Tiedän kuitenkin että selviän tästä - voittajana! Aikaa tämä prosessi vie, mutta myös antaa paljon.
Vielä viikkon rutistus ennen odotettua ja kaivattua syyslomaa! Olen luvannut itselleni kuivan omenasiiderin kunhan selviän tästä opiskeluhelvetistä. Ja älkää käsitäkö minua väärin, pidän opiskelusta ja omasta alastani, mutta on tämä opiskelijan elämän välillä masokistista puuhaa! Vai miltä kuulostaa kahdeksan viikon aikana 11 kirjallista tehtävää + muutama tentti. Siis täysien koulupäivien lisäksi :)
Paino on laskusuuntainen, mikä hymyilyttää. Viime viikonloppuna kahden kuukauden karppailun jälkeen mittanauhailut paljastivat myös että lantiolta on kadonnut - 15 cm ja vyötäröltä -10 cm...
Jee, minä kutistun!
Olen myös itkenyt useampana iltana väsymystäni ja ahdistustani. Kuvasin miehelleni oloani: "on kuin olisin menettänyt läheisen ystävän, joka on aina suonut minulle helpotusta ja turvaa kun minun on ollut paha olla". Tiedän että tähän muutosprosessiin kuuluu myöskin suru- ja luopumisprosessi, mutta en koskaan uskonut sen olevan näin konkreettista ja koettelevaa. Olen siis ollut varsin hukassa kun minulla ei ole enää sitä tavanomaista tottutua stressinhoitokeinoja itselläni. Siksi olenkin varmaan ollut tavanomaista poikkeavan väsyneempi, ahdistuneempi ja stressaantuneempi. Tiedän, että ajastaan tulen kehittämään toisenlaisia selviytymismekanismeja, mutta tällä hetkellä olen edelleen tyhjän päällä. Ja se pelottaa! Tiedän kuitenkin että selviän tästä - voittajana! Aikaa tämä prosessi vie, mutta myös antaa paljon.
Vielä viikkon rutistus ennen odotettua ja kaivattua syyslomaa! Olen luvannut itselleni kuivan omenasiiderin kunhan selviän tästä opiskeluhelvetistä. Ja älkää käsitäkö minua väärin, pidän opiskelusta ja omasta alastani, mutta on tämä opiskelijan elämän välillä masokistista puuhaa! Vai miltä kuulostaa kahdeksan viikon aikana 11 kirjallista tehtävää + muutama tentti. Siis täysien koulupäivien lisäksi :)
Paino on laskusuuntainen, mikä hymyilyttää. Viime viikonloppuna kahden kuukauden karppailun jälkeen mittanauhailut paljastivat myös että lantiolta on kadonnut - 15 cm ja vyötäröltä -10 cm...
Jee, minä kutistun!
maanantai 3. lokakuuta 2011
Plussia, miinuksia - kiirettä &ahdistusta
Hojohojo,
aika menee niin nopeasti. Vuorokaudesta loppuvat tunnit. Kaksi viikkoa meni taas että hurahti. Olen repsuilut (yhden illan saldo 2 jättisuurta pullaa, 2 jättisuurta lihapiirakkaa + paljon sipsiä), viikonloppuna juonut pullon punkkua ja toisena viikonloppuna hävitettiin yksi mutakakku kahdestaan. Olen myös kuitenkin jatkanut koko ajan karppausta, nämä ovat siis olleet poikkeuksia totutusta. Tottumusta tästä on jo alkanut muodostua näin kahdessa kuukaudessa. Sanovat että uusien tapojen opettelu vaatii ainakin kuusi viikkoa eli nythän tässä ollaan jo plussan puolella.
Plussan puolella ollaan joo oltu todella, edellinen viikko keräsi kuukautisten kera oikein megaturvotuksen ja nyt sitten viime viikolla niitä onkin yritetty häivyttää pois. Tällä hetkellä ollaan mittarinäkemään jo puoli kiloa miiinuksen puolella, mutta katsotaan mitä se on sitten viikonlopulla ns. virallisena punnituspäivänä!
Olen todella paljon joutunut työstämään itseäni paljon. Tuntuu kuin olisi tyhjän päällä kun olen pyrkinyt eroon ahmimisesta. Syöminen ja erityisesti hiilareiden ahmiminen on toiminut minulle niin pitkään stressin ja ahdistuksen hallintakeinoina että ilman sitä toimintaa olen varsin hukassa. Syöminen ei ole vain nautinto vaan se on ollut selviytymiskeino vaikeina aikoina. En ole vielä saanut kehitettyä mitää sen tilalle, joten minusta tuntuu että ahdistuksen ja stressin määrä on lisääntynyt huomattavasti. Toki myös koulutyöt ja oma suorittamiseen taipuvainen persoona tekee omat haasteensa. Luopuminen tästä riippuvuudesta tekee myös kipeää ja psyk.sairaanhoitajani sanoikin että kyseessä on ihan suruprosessi jonka joutuu käymään lävitse. Toivon että minulla on riittävästi henkisiä ja fyysisiä resursseja viedä tätä prosessia eteenpäin. Joskus tuntuu että ei ole ja toisena päivänä on helpompaa. Syöminen on kyllä yksinkertaistunut, liitän siihen vähemmän tunteita, mutta yhä kaipaan toisinaan hiilarihumalan tuomaa helpotusta. Vaikken enää sitä samaa tyydytystä siitä saakkaan, sen totesin kun viimeksi sipsejä ahmin. Surullista ja edistyksellistä - yhtäaikaa!
Onko teitä muita jotka painivat tämän asian parissa. Mitä te olette keksineet syömisen tilalla? Mikä helpottaa teidän oloa kun oikein ahdistaa ja harmittaa ja väsyttää jne??
aika menee niin nopeasti. Vuorokaudesta loppuvat tunnit. Kaksi viikkoa meni taas että hurahti. Olen repsuilut (yhden illan saldo 2 jättisuurta pullaa, 2 jättisuurta lihapiirakkaa + paljon sipsiä), viikonloppuna juonut pullon punkkua ja toisena viikonloppuna hävitettiin yksi mutakakku kahdestaan. Olen myös kuitenkin jatkanut koko ajan karppausta, nämä ovat siis olleet poikkeuksia totutusta. Tottumusta tästä on jo alkanut muodostua näin kahdessa kuukaudessa. Sanovat että uusien tapojen opettelu vaatii ainakin kuusi viikkoa eli nythän tässä ollaan jo plussan puolella.
Plussan puolella ollaan joo oltu todella, edellinen viikko keräsi kuukautisten kera oikein megaturvotuksen ja nyt sitten viime viikolla niitä onkin yritetty häivyttää pois. Tällä hetkellä ollaan mittarinäkemään jo puoli kiloa miiinuksen puolella, mutta katsotaan mitä se on sitten viikonlopulla ns. virallisena punnituspäivänä!
Olen todella paljon joutunut työstämään itseäni paljon. Tuntuu kuin olisi tyhjän päällä kun olen pyrkinyt eroon ahmimisesta. Syöminen ja erityisesti hiilareiden ahmiminen on toiminut minulle niin pitkään stressin ja ahdistuksen hallintakeinoina että ilman sitä toimintaa olen varsin hukassa. Syöminen ei ole vain nautinto vaan se on ollut selviytymiskeino vaikeina aikoina. En ole vielä saanut kehitettyä mitää sen tilalle, joten minusta tuntuu että ahdistuksen ja stressin määrä on lisääntynyt huomattavasti. Toki myös koulutyöt ja oma suorittamiseen taipuvainen persoona tekee omat haasteensa. Luopuminen tästä riippuvuudesta tekee myös kipeää ja psyk.sairaanhoitajani sanoikin että kyseessä on ihan suruprosessi jonka joutuu käymään lävitse. Toivon että minulla on riittävästi henkisiä ja fyysisiä resursseja viedä tätä prosessia eteenpäin. Joskus tuntuu että ei ole ja toisena päivänä on helpompaa. Syöminen on kyllä yksinkertaistunut, liitän siihen vähemmän tunteita, mutta yhä kaipaan toisinaan hiilarihumalan tuomaa helpotusta. Vaikken enää sitä samaa tyydytystä siitä saakkaan, sen totesin kun viimeksi sipsejä ahmin. Surullista ja edistyksellistä - yhtäaikaa!
Onko teitä muita jotka painivat tämän asian parissa. Mitä te olette keksineet syömisen tilalla? Mikä helpottaa teidän oloa kun oikein ahdistaa ja harmittaa ja väsyttää jne??
sunnuntai 18. syyskuuta 2011
Ruokapäiväkirja ja repsuja
Hohoo, kaksi viikkoa viime päivityksestä!
Edellinen viikko oli siis varsin hektinen ja sujui kaiken kaikkiaan hyvin. Viime viikko olikin sitten sieltä ja syvältä. Minulla oli todella paljon pyörtymisiä (syynä krooninen perustautini: neurokardiogeeninen heijasteperäinen synkope). Olin siis koko viikon kotona, pääsemättä kouluun :( Stressi, huoli, kuukautiset yms. pahentavat näitä olojani. Eli aina kun pyörryn ja en pääse toimimaan normaalisti esim. suorittamaan koulutehtävistä tai koulupäivistä - se synnyttää minussa syyllisyyttä ja ahdistusta, se puolestaan pahentaa oloani ja lisää pyörtyilyjä. Varsinainen oravanpyörä siis! Mietin, että osaltaan koulustressi, aika ajoittainen parisuhdekriiseily ja tämä jatkuva syömisten tarkkailu lisäävät stressiäni myös aika tavalla.
Tällaiset huimaus&pyörtymisolot ovat siis minulle todella vaikeita myös ruokailujen suhteen. Olen jo 16 vuotta yhdistänyt tämän huonon oloni ahmintaan, joten olen taistellut suolaisen ja makean ahmimishimojen ja erityisesti sipsihimojen kanssa koko viikon. Puolisoni teki minulle mm. lanttusipsejä ja meetvurstisipsejä mikrossa - ne eivät kuitenkaan poistaneet todellista alkuperäishimoja. Noh, torstaina annoin sitten himoille periksi ja söin puolikkaan pussin sipsejä - HYVÄLLÄ OMALLATUNNOLLA! Eli jotain edistymistä syylistymis-ahdistumis-ahmimiskierteeseeni. Ja se n.100 grammaa riitti, ei pahoja vatsaoireita mutta himot poissa, eikä muitakaan ahmimishimoja sille päivälle!! Salmiakin himooni olen puolestani syönyt muutamia Nellie Dellies-salmiakkinameja, ihan toimivia jos niitä ei ahmi pussikaupalla - vatsa ei nimittäin niitä suuressa määrin kestä.
Olen kuitenkin pääsääntöisesti siis karppailut ja se toimii hyvin edelleen. Pääsääntöisesti ahmimishimot ovat vähäisempiä ja oloni ruokailujen suhteen ylipäänsä tasaisempi. Toisinaan karppaus saa aikaan jopa ällötysreaktiota ruokaa kohtaan ja se on uutta se! Kuulemma VHH-ruokailu ja mahdollinen ketoosi voi saada sellaista aikaan. Tosin enpä ole omalla kohdallani kovinkaan varma tuosta ketoosista, ottaen huomioon esim. sipsien sisältämän järkyn hiilihydraattimäärän. Ja ei se ketoosi olekaan karppauksen päämäärä, vaan yleisesti ottaen huonojen hiilihydraattien poisjättäminen. En edes laske hiilareita tai kaloreita lainkaan, joidenkin viisampien mielestä ehkä pitäisi...
Ruokapäiväkirjaa olen pitänyt jatkuvasti! Olen todennut sen hyväksi, sen avulla pääsen tarkastelemaan paremmin niitä syömiseen liittyviä tuntemuksia ja tunteita. Suosittelen tätä kaikille. Enkä tarkoita nyt sitä syömisen määrän ja kaloreiden kyttäämistä vaan enemmänkin syömistilanteiden ja fiilisten tarkastelua. Rehellisyyttä sekin itseltään vaatii ja on se välillä todella raskastakin, mutta myös palkitsevaa! Oivalluksia olen tehnyt jo tämän kuuden viikon aikana :) Suosittelen ruokapäiväkirjan pitämistä kaikille!!!!
Tässä kysymykset joiden avulla syömistäni tarkkailen:
* Päivämäärä ja kellonaika jolloin aloitit syömisen?
* Missä söit?
* Mitä ja minkä verran söit? (Määrät talousmittoina, esim. kpl, lasillinen, viipale, silmämääräisesti arvioiden desilitroina)
* Nälän aste (Esim. asteikolla 1-5 tai 1-10)
* Mitä mieltä olet ruoka-annoksesta (sopiva-liian vähän-liikaa)
*Havaintoja, esim. tunteita, ajatuksia syömiseen liittyen ennen ja jälkeen ruokailun
Anoreksia/buliamiaa kärisiville on vielä lisäkymykset
* Kuinka usein ja miten havainnoit vartalosi koko ja muotoa
* Missä tilanteessa tunnet itsesi lihavaksi
* Pakonomainen liikunta, oksentelu, nesteenpoisto- ja ulostuslääkkeen käyttö tms.
Painokin laskee, hassulla tavalla tosin. Edellisellä viikolla ei laskenut lainkaan ja tällä viikolla -1,3 kg! Eli edelleen laskusuunnassa...
Edellinen viikko oli siis varsin hektinen ja sujui kaiken kaikkiaan hyvin. Viime viikko olikin sitten sieltä ja syvältä. Minulla oli todella paljon pyörtymisiä (syynä krooninen perustautini: neurokardiogeeninen heijasteperäinen synkope). Olin siis koko viikon kotona, pääsemättä kouluun :( Stressi, huoli, kuukautiset yms. pahentavat näitä olojani. Eli aina kun pyörryn ja en pääse toimimaan normaalisti esim. suorittamaan koulutehtävistä tai koulupäivistä - se synnyttää minussa syyllisyyttä ja ahdistusta, se puolestaan pahentaa oloani ja lisää pyörtyilyjä. Varsinainen oravanpyörä siis! Mietin, että osaltaan koulustressi, aika ajoittainen parisuhdekriiseily ja tämä jatkuva syömisten tarkkailu lisäävät stressiäni myös aika tavalla.
Tällaiset huimaus&pyörtymisolot ovat siis minulle todella vaikeita myös ruokailujen suhteen. Olen jo 16 vuotta yhdistänyt tämän huonon oloni ahmintaan, joten olen taistellut suolaisen ja makean ahmimishimojen ja erityisesti sipsihimojen kanssa koko viikon. Puolisoni teki minulle mm. lanttusipsejä ja meetvurstisipsejä mikrossa - ne eivät kuitenkaan poistaneet todellista alkuperäishimoja. Noh, torstaina annoin sitten himoille periksi ja söin puolikkaan pussin sipsejä - HYVÄLLÄ OMALLATUNNOLLA! Eli jotain edistymistä syylistymis-ahdistumis-ahmimiskierteeseeni. Ja se n.100 grammaa riitti, ei pahoja vatsaoireita mutta himot poissa, eikä muitakaan ahmimishimoja sille päivälle!! Salmiakin himooni olen puolestani syönyt muutamia Nellie Dellies-salmiakkinameja, ihan toimivia jos niitä ei ahmi pussikaupalla - vatsa ei nimittäin niitä suuressa määrin kestä.
Olen kuitenkin pääsääntöisesti siis karppailut ja se toimii hyvin edelleen. Pääsääntöisesti ahmimishimot ovat vähäisempiä ja oloni ruokailujen suhteen ylipäänsä tasaisempi. Toisinaan karppaus saa aikaan jopa ällötysreaktiota ruokaa kohtaan ja se on uutta se! Kuulemma VHH-ruokailu ja mahdollinen ketoosi voi saada sellaista aikaan. Tosin enpä ole omalla kohdallani kovinkaan varma tuosta ketoosista, ottaen huomioon esim. sipsien sisältämän järkyn hiilihydraattimäärän. Ja ei se ketoosi olekaan karppauksen päämäärä, vaan yleisesti ottaen huonojen hiilihydraattien poisjättäminen. En edes laske hiilareita tai kaloreita lainkaan, joidenkin viisampien mielestä ehkä pitäisi...
Ruokapäiväkirjaa olen pitänyt jatkuvasti! Olen todennut sen hyväksi, sen avulla pääsen tarkastelemaan paremmin niitä syömiseen liittyviä tuntemuksia ja tunteita. Suosittelen tätä kaikille. Enkä tarkoita nyt sitä syömisen määrän ja kaloreiden kyttäämistä vaan enemmänkin syömistilanteiden ja fiilisten tarkastelua. Rehellisyyttä sekin itseltään vaatii ja on se välillä todella raskastakin, mutta myös palkitsevaa! Oivalluksia olen tehnyt jo tämän kuuden viikon aikana :) Suosittelen ruokapäiväkirjan pitämistä kaikille!!!!
Tässä kysymykset joiden avulla syömistäni tarkkailen:
* Päivämäärä ja kellonaika jolloin aloitit syömisen?
* Missä söit?
* Mitä ja minkä verran söit? (Määrät talousmittoina, esim. kpl, lasillinen, viipale, silmämääräisesti arvioiden desilitroina)
* Nälän aste (Esim. asteikolla 1-5 tai 1-10)
* Mitä mieltä olet ruoka-annoksesta (sopiva-liian vähän-liikaa)
*Havaintoja, esim. tunteita, ajatuksia syömiseen liittyen ennen ja jälkeen ruokailun
Anoreksia/buliamiaa kärisiville on vielä lisäkymykset
* Kuinka usein ja miten havainnoit vartalosi koko ja muotoa
* Missä tilanteessa tunnet itsesi lihavaksi
* Pakonomainen liikunta, oksentelu, nesteenpoisto- ja ulostuslääkkeen käyttö tms.
Painokin laskee, hassulla tavalla tosin. Edellisellä viikolla ei laskenut lainkaan ja tällä viikolla -1,3 kg! Eli edelleen laskusuunnassa...
lauantai 3. syyskuuta 2011
Kuukausi sokeritonta elämää!
Nyt on sitten takana ensimmäinen kuukausi sokeritonta ja hiilarirajoitettua elämää. Ja vau, että tuntuu hyvältä! Myös alkon olemme jättäneet jo viideksi viikoksi. Mutkatonta ja ongelmatonta tämä ei ole ollut, ensimmäistä kolme viikkoa oli pahimmat addiktio-oireiden kanssa. Aivot yrittivät joka välissä jallittaa: "TAHTOO SOKERIA!" Käytännössä tämä on näkynyt esim. outoina mielitekoina, ärtymyksenä, ahdistuksena, suruna, väsyneenä olona, joilla hiilihydraattiriippuvainen elimistöni on yrittänyt saada minut palaamaan takaisin entiseen ruokailuun.
Kuulostaako kauhealta?! Ei se sitä ole ollut, mutta aina kun se vanha levy ("mmm...tekisi mieli jotain makeaa, sipsejä, leipää..slurpslurps"!) korvien välissä pyörimään on pitänyt ihan pysähtyä, että mitäköhän tämä oikein todella on? Jättimäisen suuri apu on ollut kyllä tällä ruokvaliomuutoksella eli hiilihydraattien rajoittamisella. Syön itseni kylläiseksi ravinnerikasta ruokaa 3-4 kertaa päivässä ja minulla on hyvä ruokailurytmi - kaikki nämä ovat edesauttaneet todella paljon taistelemaan riippuvuuttani vastaan! Jos joku miettii, että voisiko karppaus sopia itselle ja epäilee olevansa erityisen herkkä hiilihydraattien suhteen, suosittelen lämpimästi kokeilemaan. Mutta on hyvä muistaa, että kaksi viikkoa ei riitä, tarvitaan pidempi pätkä jotta todella näet millaista elämäsi todella voisi olla ilman jatkuvaa taistelua omia hiilarihimoja vastaan. Kokeile, et menetä mitään!
Päinvastoin, itse ainakin olen saanut paljon elämänhallinantunnetta takaisin. Myös mieleni kaaos on tasoittunut ja olen kyennyt tietoisesti hakemaan erilaisia toiminnallisia keinoja hallita tunteiden ja syömisen sekasotkua. Esim. olen tietoisesti pyrkinyt luomaan itselleni mahdollisuuksia rentoutua muuten kuin syömisen ja alkoholin avulla. Sokeripitoisen mässyn syöminenhän vapauttaa elimistöön betaendorfiinejä, jotka antavat välittömän hyvä olon tunteen ja rauhoittavat. Muunlaisia keinoja minulle on mm. liikunta (tanssi, kävely, oleilu luonnossa), itsensä hemmottelu (kuuma suihku, kasvohoito, jalkojen hoito), musiikin kuuntelu (fiiliksen mukaan), kirjan lukeminen (ei tenttikirjojen) ja teen juominen <3 Omalla toiminnalla on paljon merkitystä ja mielekkyyttä siihen voi hakea monin keinoin!
Kuukauden saldona on - 5kiloa! Olen tähän oikein tyytyväinen, kuluneen viikon tiputus oli jopa - 1.3 kg. Huomasi kyllä että kävelen osan koulumatkoistani ja se on suuri lisäys edelliseen viikkoon. Muutenkin huomaa että opiskeluelämä on taas alkanut, kalenteri täyttyy vinhaa vauhtia ;) Pitää muistaa pitää pää kylmänä ja ruokatermos kuumana - vien nimittäin itselleni eväät kun en koe saavani sopivaa muonaa tuosta opiskelijaravintolasta. Lievästi on hävettänyt syödä omia eväitä, mutta parempi sekin kuin istua loppuiltapäivä pöntöllä varpusparvia päästelemässä tai kärsiä hillittömistä hiilarihimoista.
Summa summarum, toisaalta tämä on sujunut kuin lasten leikki (ei ole suuria himotuskohtauksia tahi hillitöntä jatkuvaa nälkää) ja toisaalta tämä on ollut haastavaa (onko tämä oikeaa nälkää vai suun nälkää? miksi minun tekee mieli makeaa? onko tämä väsymystä, janoa vai todellista nälkää? miksi minulla on paha olo, mikä tämä tunne on? argh, kaikki nuo ruokamainokset ja houkutukset? miksi tästä meni maha sekaisin? äh, koen syyllisyyttä tästäkin!). Ajatustyötä syömisen suhteen olen siis tehnyt enemmän kuin koskaan, enkä tarkoita tällä kaloreiden tai hiilihydraattien vahtaamista. Ja tiedän että tämä tuottaa tulosta. Kuitenkin etenen vain hetken ja päivän kerrallaan, muusta minun ei tarvitse huolehtia!
Tsemppiä kaikille kävijöille. Toivottavasti tekin löydätte itsellenne sopivan tien.
Viikon kirjavinkkeinä:
Annika Dahlqvist - Karppaus
http://www.adlibris.com/fi/product.aspx?isbn=9522203696
Rhonda Byrne - Salaisuus
http://www.adlibris.com/fi/product.aspx?isbn=951033782X
Kuulostaako kauhealta?! Ei se sitä ole ollut, mutta aina kun se vanha levy ("mmm...tekisi mieli jotain makeaa, sipsejä, leipää..slurpslurps"!) korvien välissä pyörimään on pitänyt ihan pysähtyä, että mitäköhän tämä oikein todella on? Jättimäisen suuri apu on ollut kyllä tällä ruokvaliomuutoksella eli hiilihydraattien rajoittamisella. Syön itseni kylläiseksi ravinnerikasta ruokaa 3-4 kertaa päivässä ja minulla on hyvä ruokailurytmi - kaikki nämä ovat edesauttaneet todella paljon taistelemaan riippuvuuttani vastaan! Jos joku miettii, että voisiko karppaus sopia itselle ja epäilee olevansa erityisen herkkä hiilihydraattien suhteen, suosittelen lämpimästi kokeilemaan. Mutta on hyvä muistaa, että kaksi viikkoa ei riitä, tarvitaan pidempi pätkä jotta todella näet millaista elämäsi todella voisi olla ilman jatkuvaa taistelua omia hiilarihimoja vastaan. Kokeile, et menetä mitään!
Päinvastoin, itse ainakin olen saanut paljon elämänhallinantunnetta takaisin. Myös mieleni kaaos on tasoittunut ja olen kyennyt tietoisesti hakemaan erilaisia toiminnallisia keinoja hallita tunteiden ja syömisen sekasotkua. Esim. olen tietoisesti pyrkinyt luomaan itselleni mahdollisuuksia rentoutua muuten kuin syömisen ja alkoholin avulla. Sokeripitoisen mässyn syöminenhän vapauttaa elimistöön betaendorfiinejä, jotka antavat välittömän hyvä olon tunteen ja rauhoittavat. Muunlaisia keinoja minulle on mm. liikunta (tanssi, kävely, oleilu luonnossa), itsensä hemmottelu (kuuma suihku, kasvohoito, jalkojen hoito), musiikin kuuntelu (fiiliksen mukaan), kirjan lukeminen (ei tenttikirjojen) ja teen juominen <3 Omalla toiminnalla on paljon merkitystä ja mielekkyyttä siihen voi hakea monin keinoin!
Kuukauden saldona on - 5kiloa! Olen tähän oikein tyytyväinen, kuluneen viikon tiputus oli jopa - 1.3 kg. Huomasi kyllä että kävelen osan koulumatkoistani ja se on suuri lisäys edelliseen viikkoon. Muutenkin huomaa että opiskeluelämä on taas alkanut, kalenteri täyttyy vinhaa vauhtia ;) Pitää muistaa pitää pää kylmänä ja ruokatermos kuumana - vien nimittäin itselleni eväät kun en koe saavani sopivaa muonaa tuosta opiskelijaravintolasta. Lievästi on hävettänyt syödä omia eväitä, mutta parempi sekin kuin istua loppuiltapäivä pöntöllä varpusparvia päästelemässä tai kärsiä hillittömistä hiilarihimoista.
Summa summarum, toisaalta tämä on sujunut kuin lasten leikki (ei ole suuria himotuskohtauksia tahi hillitöntä jatkuvaa nälkää) ja toisaalta tämä on ollut haastavaa (onko tämä oikeaa nälkää vai suun nälkää? miksi minun tekee mieli makeaa? onko tämä väsymystä, janoa vai todellista nälkää? miksi minulla on paha olo, mikä tämä tunne on? argh, kaikki nuo ruokamainokset ja houkutukset? miksi tästä meni maha sekaisin? äh, koen syyllisyyttä tästäkin!). Ajatustyötä syömisen suhteen olen siis tehnyt enemmän kuin koskaan, enkä tarkoita tällä kaloreiden tai hiilihydraattien vahtaamista. Ja tiedän että tämä tuottaa tulosta. Kuitenkin etenen vain hetken ja päivän kerrallaan, muusta minun ei tarvitse huolehtia!
Tsemppiä kaikille kävijöille. Toivottavasti tekin löydätte itsellenne sopivan tien.
Viikon kirjavinkkeinä:
Annika Dahlqvist - Karppaus
http://www.adlibris.com/fi/product.aspx?isbn=9522203696
Rhonda Byrne - Salaisuus
http://www.adlibris.com/fi/product.aspx?isbn=951033782X
sunnuntai 28. elokuuta 2011
Takana haasteellinen viikko
Kulunut viikko oli varsin mielenkiintoinen. Anoppikokelas oli meillä ensimmäistä kertaa yökylässä ja se aiheutti minulle aikamoisen ahdistuskohtauksen. Avoppini on aivan todella ihana ihminen, mutta toisaalta myös erittäin negatiivinen ihminen. Lisäksi hän päästelee tavan takaa todellisia sammakoita suustaan ja karsastaa kaikkea erilaisuutta kuten lihavia ja vammaisia... Heidän naapuripariskunta on saanut esim.lisänimen PULLUKAT! Minulle hän ei koskaan sanoa mitään elopainostani, mutta tiedän että muille varmasti kauhistelee miniäänsä. Noh, nyt sitten kerroin hänellekin että minulla on syömishäiriö, ei tosin tainut mennä jakeluun kun ei ole varmaan tietoa moisesta.
Eipä silti, omalla äidillänikin on todella paljon sulattelemista kun kerroin hänelle tästä. Olen puhunut hänelle nyt jo melkein vuoden verran syömishäiriöstäni ja vasta nyt hän on alkanut myöntämään että sellainen voi todella olla mahdollista. Tiedä sitten miksi äitilleni on niin vaikeaa myöntää, että minulla on syömishäiriö?! Johtuuko se tiedon puuteesta (vrt. tietää vain bulimian ja anoreksian - jotka ei päde minun kohdallani) vai mistä?? Muut mielenterveysongelmat (esim. masennus) ovat hyvinkin olemassa kun niiden kanssa hän on itsekin sen kanssa paininut! Ja perheessämme kuitenkin alkoholi-, työ-, tupakka- ja läheisriippuvuus on kuitenkin täysin tosiasioita. Miksi sitten syömisriippuvuus olisi siitä yhtään poikkeava. Toiset tarttuu pulloon ja toiset röökiaskiin - minullekin se olisi voinut olla pullo tai röökit! Luulin, että ruoka olisi paheista pienin, mutta enpä tienyt kuinka tästä kärsisini ja tästä riippuvuudestani eroon nyt taistelen!
Joka tapauksessa avopin vierailu meni ihan hyvin, eikä se aiheuttanut kovin pahoja ahmimiskohtauksia. Pieniä ylilyöntejä kylläkin! Lisäksi maistoimme vähähiilihydraattista Karppinen-leipää. Valitettavasti vatsani päätti olla pitämättä siitä ja aiheutti aikamoisen mekkalan. Eli vahvistaa vain aikaisemmin epäilemääni viljat ovat minulle pahasta. Lapseni minulla on todettu ristiallergia viljoihin ja siitepölyihin - vuoden olinkin gluteenittomalla ruokavaliolla kunnes viljat palautettiin ruokavalioon. Olisi vain pitänyt pitää ne poissa... Kaksi ensimmäistä viikkoa karppiruokailulla rauhoitti vatsaani todella mukavasti ja tämä viikko onkin sitten ollut täysin perseestä - sananmukaisesti ;)
Toinen ahdistus-ahmimisfiiliskohtaus tuli eilen. Näin siskoani pitkästä aikaa ja puitiin hänen kanssaan parisuhteet ja lapsuuden traumat kaikkinensa sekä kaikki mahdollinen kolmessa tunnissa. Se sai sitten minulle aikaan järkyn ahdistus-ärtymysolon. Olisin niiin halunut vetäistä ultimate-kännit ja käydä ostamassa kaikki kaupan herkuhyllyt tyhjäksi! Kiemurteleva levoton olo piti minua aika pitkään iltaan otteesaan. Onneksi tavallinen karppisyöminen, keskustelu ja halailu puoliskon kanssa, ruokapäiväkirjan kirjoittaminen ja tietoinen itsensä rauhoittaminen ja psyykkaaminen auttoivat minut sen olon yli. Tosin syötiin myös ylihyvää karppipitsaa kukkakaalipohjalla eli jotain herkkua kuitenkin :)
Tämän viikkon onnistumisia ovat olleet:
- kaksi selätettyä pahis-ahmimistarvetta
- onnistunut avopin vierailu
- 3 onnistunutta ruokailua ravintolassa (hyvin löytää karppiapetta)
- neljä viikkoa ilman alkoholia ja sipseittä!!!
- 400 gramman painonpudotus, hiilari- ja helleturvotuksista huolimatta!
Mitä onnistumisen kokemuksia teillä on ollut viime aikoina?? Hyvää alkavaa viikkoa, tämä nainen palaa takaisin koulunpenkille!
Eipä silti, omalla äidillänikin on todella paljon sulattelemista kun kerroin hänelle tästä. Olen puhunut hänelle nyt jo melkein vuoden verran syömishäiriöstäni ja vasta nyt hän on alkanut myöntämään että sellainen voi todella olla mahdollista. Tiedä sitten miksi äitilleni on niin vaikeaa myöntää, että minulla on syömishäiriö?! Johtuuko se tiedon puuteesta (vrt. tietää vain bulimian ja anoreksian - jotka ei päde minun kohdallani) vai mistä?? Muut mielenterveysongelmat (esim. masennus) ovat hyvinkin olemassa kun niiden kanssa hän on itsekin sen kanssa paininut! Ja perheessämme kuitenkin alkoholi-, työ-, tupakka- ja läheisriippuvuus on kuitenkin täysin tosiasioita. Miksi sitten syömisriippuvuus olisi siitä yhtään poikkeava. Toiset tarttuu pulloon ja toiset röökiaskiin - minullekin se olisi voinut olla pullo tai röökit! Luulin, että ruoka olisi paheista pienin, mutta enpä tienyt kuinka tästä kärsisini ja tästä riippuvuudestani eroon nyt taistelen!
Joka tapauksessa avopin vierailu meni ihan hyvin, eikä se aiheuttanut kovin pahoja ahmimiskohtauksia. Pieniä ylilyöntejä kylläkin! Lisäksi maistoimme vähähiilihydraattista Karppinen-leipää. Valitettavasti vatsani päätti olla pitämättä siitä ja aiheutti aikamoisen mekkalan. Eli vahvistaa vain aikaisemmin epäilemääni viljat ovat minulle pahasta. Lapseni minulla on todettu ristiallergia viljoihin ja siitepölyihin - vuoden olinkin gluteenittomalla ruokavaliolla kunnes viljat palautettiin ruokavalioon. Olisi vain pitänyt pitää ne poissa... Kaksi ensimmäistä viikkoa karppiruokailulla rauhoitti vatsaani todella mukavasti ja tämä viikko onkin sitten ollut täysin perseestä - sananmukaisesti ;)
Toinen ahdistus-ahmimisfiiliskohtaus tuli eilen. Näin siskoani pitkästä aikaa ja puitiin hänen kanssaan parisuhteet ja lapsuuden traumat kaikkinensa sekä kaikki mahdollinen kolmessa tunnissa. Se sai sitten minulle aikaan järkyn ahdistus-ärtymysolon. Olisin niiin halunut vetäistä ultimate-kännit ja käydä ostamassa kaikki kaupan herkuhyllyt tyhjäksi! Kiemurteleva levoton olo piti minua aika pitkään iltaan otteesaan. Onneksi tavallinen karppisyöminen, keskustelu ja halailu puoliskon kanssa, ruokapäiväkirjan kirjoittaminen ja tietoinen itsensä rauhoittaminen ja psyykkaaminen auttoivat minut sen olon yli. Tosin syötiin myös ylihyvää karppipitsaa kukkakaalipohjalla eli jotain herkkua kuitenkin :)
Tämän viikkon onnistumisia ovat olleet:
- kaksi selätettyä pahis-ahmimistarvetta
- onnistunut avopin vierailu
- 3 onnistunutta ruokailua ravintolassa (hyvin löytää karppiapetta)
- neljä viikkoa ilman alkoholia ja sipseittä!!!
- 400 gramman painonpudotus, hiilari- ja helleturvotuksista huolimatta!
Mitä onnistumisen kokemuksia teillä on ollut viime aikoina?? Hyvää alkavaa viikkoa, tämä nainen palaa takaisin koulunpenkille!
maanantai 22. elokuuta 2011
Pieniä edistymisiä!
Viime viikko hurahti ohitse todella vauhdilla. Tämä viikko on vielä lomaa ja ensi viikolla palaa arki tähän talouteen kun palaan koulun penkille. Koko edellisen viikon täytin ahkerasti ruokapäiväkirjaa ravitsemusterapeutin kehoituksesta. Painopiste on siis nälän asteen tunnistamisella ja ruokailuun liittyvien tunteiden tunnistamisella sekä myös kylläisyyssignaalin etsimesessä.
Tässä otteita päiväkirjastani:
lauantai
aamupala: minuttisämpylä+voita+kinkku+juustoa & teetä - ei nälkää, aamupala kuitenkin sopiva
välipala: kourallinen manteleita - lounas viivästyi, huonoa oloa ja huimausta
lounas: kebab-salaattia majoneesilla (kaikki itsetehtyä) -olisi pitänyt syödä aiemmin, sillä ehti tulla huono olo
iltaruoka: tatti-kanakastike + paistettua kesäkurpitsaa - ei ollut kovin kova nälkä
iltapala: cashewpähkinöitä -enemmänkin mieliteko ja tuli syyllinen olo syömisestä kun söin vain suun nälkään!
maanantai
aamupala: 3 viipaletta pekonia + 2 munankokkeli + tomaattia&kurkku &teetä - sopiva, ei kovaa nälkää
lounas: 2 juustoleipästä kinkulla, juustolla ja voilla + tomaatti - hävetti syödä linja-autossa (matkalla Kuopioon) omia eväitä, ajattelin että joku katsoo ja paheksuu, ahmin eväät ennätysvauhdilla poskeeni, syömisen jälkeen tuli väsy ja makeanhimo
välipala: suolapähkinöitä ja juustoa ärrältä - hävetti jälleen syödä linja.autoasemalla ja linja-autossa omia hassuja eväitä, lievää ahdistusta ja paksua ällö oloa :(
iltaruoka: tomaattinen makkara-kaalipata ja juustoleipänen - ensin söin vain pataa, mutta tuntuu ettei se riittänyt ja otin leipäsen, mietin aiheuttaako leipäset ahmimisoloa vai liian vähäinen päiväinen reissun päällä syöminen??
perjantai
aamupala: 3 viipaletta pekonia, munakokkelia ja tomaatti & teetä - ei kovaa nälkää, normiaamiainen maistuu hyvältä ja sillä jaksaa hyvin
lounas: lohta salsakastikkeella + salaatti & oliiviöljyä - mukava olo, helppoa oli koostaa ruoka lounasravintolasta kun käytiin ravitsemusterapeutin kanssa syömässä!
iltaruoka: kiinalaista kanaa ja kasviksia & kukkakaaliriisiä - oli tosi kova nälkä, mutta lopettaessa täysi ja hyvä sopiva olo
iltapala: suolapähkinöitä 1 dl - osaksi nälkää ja myös pientä suun nälkää
Sellaisia eväitä ja aatteita, parannusta ruokarytmissä ja nälän tunnistamisessa. Oikean nälän ja suun nälän tunnistamisessa on vielä haasteita. Samoiten syyllisyyden tunteista haluan eroon, samoin häpeästä! Eli kuten näette työstettävää riittää. Ravitsemusterapeuttini oli kyllä ihan kannustava, että hyvältä näyttää ja jatka samalla tavalla. R-terapeuttini on kyllä sitten ihana, hän on todella kannustava ja huumorintajuinen ihminen, mikä on tärkeää minulle! Lisäksi hän ei millään tavalla paheksu karppiruokailuani, on vaan hyvillään että esim. iltasyöminen on vähentynyt. Mielestäni on huomattava parannus jos syön 1-2 dl pähkinöitä tai juustoa&leikkelettä, ison kasan täytettyjä leipiä ja 1/2 sipsipussin sijaan :) Seuraavan viikon haasteeksi r-terapeutti antoi minun siirtää ruokailut edes osaksi keittiöön, kun nythän minä syön pääasiallisesti olohuoneessa! Isäntä on tätä jo aiemminkin ehdotellut, mutta vasta nyt olen valmis tälle muutokselle. Sovittiin sitten isännän kanssa että lounas ja päivällinen syödään oikein kunnolla ruokapöydän ääressä ja telkkari on pois päältä! Hyvältä se tuntuu jo muutamien kertojen jälkeen...
Tulevan viikon haasteena on vähentää ruokaan liittyviä ajatuksia. Jo viime viikon olen onnistuneesti vältellyt television ruokaohjemia, joita ennen seurasin aina kuin vain jouti - ja niitähän riittää! Ruokablogien seuraamisesta en ole vielä osannut luopua, pidetäänhän me itsekin sellaista. Ja tässä vaiheessa karppauksen aloittamista sitä kaipaa virikkeitä ja ideoita. Tämän viikon jälkeen tosin vapaa-ajan ongelmia ei oletettavasti ole :)
Tsemppiä alkavaan viikkoon kaikille ahmateille. Hienoa, että teitä on piipahdellut täällä viikossa jo yli 500. Tämä aihe ilmeisesti pohdituttaa myös muita, antakaa toki kuulua itsestänne!
P.S. Paino putosi kilon viikossa, alusta 3.3 kg! Kahdella ekalla viikolla katosi lantiolta 10 senttiä!!!!
Tässä otteita päiväkirjastani:
lauantai
aamupala: minuttisämpylä+voita+kinkku+juustoa & teetä - ei nälkää, aamupala kuitenkin sopiva
välipala: kourallinen manteleita - lounas viivästyi, huonoa oloa ja huimausta
lounas: kebab-salaattia majoneesilla (kaikki itsetehtyä) -olisi pitänyt syödä aiemmin, sillä ehti tulla huono olo
iltaruoka: tatti-kanakastike + paistettua kesäkurpitsaa - ei ollut kovin kova nälkä
iltapala: cashewpähkinöitä -enemmänkin mieliteko ja tuli syyllinen olo syömisestä kun söin vain suun nälkään!
maanantai
aamupala: 3 viipaletta pekonia + 2 munankokkeli + tomaattia&kurkku &teetä - sopiva, ei kovaa nälkää
lounas: 2 juustoleipästä kinkulla, juustolla ja voilla + tomaatti - hävetti syödä linja-autossa (matkalla Kuopioon) omia eväitä, ajattelin että joku katsoo ja paheksuu, ahmin eväät ennätysvauhdilla poskeeni, syömisen jälkeen tuli väsy ja makeanhimo
välipala: suolapähkinöitä ja juustoa ärrältä - hävetti jälleen syödä linja.autoasemalla ja linja-autossa omia hassuja eväitä, lievää ahdistusta ja paksua ällö oloa :(
iltaruoka: tomaattinen makkara-kaalipata ja juustoleipänen - ensin söin vain pataa, mutta tuntuu ettei se riittänyt ja otin leipäsen, mietin aiheuttaako leipäset ahmimisoloa vai liian vähäinen päiväinen reissun päällä syöminen??
perjantai
aamupala: 3 viipaletta pekonia, munakokkelia ja tomaatti & teetä - ei kovaa nälkää, normiaamiainen maistuu hyvältä ja sillä jaksaa hyvin
lounas: lohta salsakastikkeella + salaatti & oliiviöljyä - mukava olo, helppoa oli koostaa ruoka lounasravintolasta kun käytiin ravitsemusterapeutin kanssa syömässä!
iltaruoka: kiinalaista kanaa ja kasviksia & kukkakaaliriisiä - oli tosi kova nälkä, mutta lopettaessa täysi ja hyvä sopiva olo
iltapala: suolapähkinöitä 1 dl - osaksi nälkää ja myös pientä suun nälkää
Sellaisia eväitä ja aatteita, parannusta ruokarytmissä ja nälän tunnistamisessa. Oikean nälän ja suun nälän tunnistamisessa on vielä haasteita. Samoiten syyllisyyden tunteista haluan eroon, samoin häpeästä! Eli kuten näette työstettävää riittää. Ravitsemusterapeuttini oli kyllä ihan kannustava, että hyvältä näyttää ja jatka samalla tavalla. R-terapeuttini on kyllä sitten ihana, hän on todella kannustava ja huumorintajuinen ihminen, mikä on tärkeää minulle! Lisäksi hän ei millään tavalla paheksu karppiruokailuani, on vaan hyvillään että esim. iltasyöminen on vähentynyt. Mielestäni on huomattava parannus jos syön 1-2 dl pähkinöitä tai juustoa&leikkelettä, ison kasan täytettyjä leipiä ja 1/2 sipsipussin sijaan :) Seuraavan viikon haasteeksi r-terapeutti antoi minun siirtää ruokailut edes osaksi keittiöön, kun nythän minä syön pääasiallisesti olohuoneessa! Isäntä on tätä jo aiemminkin ehdotellut, mutta vasta nyt olen valmis tälle muutokselle. Sovittiin sitten isännän kanssa että lounas ja päivällinen syödään oikein kunnolla ruokapöydän ääressä ja telkkari on pois päältä! Hyvältä se tuntuu jo muutamien kertojen jälkeen...
Tulevan viikon haasteena on vähentää ruokaan liittyviä ajatuksia. Jo viime viikon olen onnistuneesti vältellyt television ruokaohjemia, joita ennen seurasin aina kuin vain jouti - ja niitähän riittää! Ruokablogien seuraamisesta en ole vielä osannut luopua, pidetäänhän me itsekin sellaista. Ja tässä vaiheessa karppauksen aloittamista sitä kaipaa virikkeitä ja ideoita. Tämän viikon jälkeen tosin vapaa-ajan ongelmia ei oletettavasti ole :)
Tsemppiä alkavaan viikkoon kaikille ahmateille. Hienoa, että teitä on piipahdellut täällä viikossa jo yli 500. Tämä aihe ilmeisesti pohdituttaa myös muita, antakaa toki kuulua itsestänne!
P.S. Paino putosi kilon viikossa, alusta 3.3 kg! Kahdella ekalla viikolla katosi lantiolta 10 senttiä!!!!
keskiviikko 17. elokuuta 2011
No miksi se karppaa ja mitä se on?
Vähähiilihydraattinen ruokavaliokokeilu on tässä taloudessa aloitettu ensimmäisen kerran vuonna 2004 ja sen jälkeen sitä on kokeiltu useaan otteeseen. Taisi kestää pari kuukautta pisimillään ja onnistuneesti palattiin vanhoihin tottumuksiin ja hiilareiden pariin... Mikä lie, munatko tökki vai taisipa perunalastujen kutsu olla liian houkutteleva ;) Kokeiluista jäi kuitenkin mieleen hyvä energinen olo ja parempi nälänhallinta, asia joka on ollut itsellä kadoksissa varsin kauan.
Minä palaan karppaamisen nyt siittä syystä, että olen todennut että hiilihydraattien rajoittaminen auttaa minua hallitsemaan näläntunnetta ja "ruokariippuvuuttani" Tiedän, että on monia virallisia tahoja, jotka eivät usko että ruoka (sokeri, perunalastut tms.) voi olla riippuvuutta aiheuttavaa, mutta itse olen sen niin kokenut ja vahvasti. Todellinen silmän avaaja oli Sokeripommi-kirja ( kirjoittanut Jonston Bitten, Nordström Pia), se kuvastaa hyvin sokeri(hiilihydraatti)riippuvaisen elämää ja ongelmia. Hyvin itseni kirjan sivuilta tunnistin...
Vai mitä arvelet onko normaalia vetäistä joka päivä puoli pakettia leipää ja puoli pussia sipsejä - siis kaiken normaaliruoan lisäksi?? Syömishäiriöinen tosin syö mitä vaan ja milloin vaan, minulla himot kohdistuvat pääasiassa suolaisiin hiilairpommeihin (sipsit, pasta, peruna jne.) Hiilihydraattien syöminen toimii minulla rauhoittavan lääkken tavoin ja helpottaa välittömästi oloa. Olen huomannut, että proteiinipitoinen ja riittävän rasvainen ravintorikas ruoka ei tuo samaa vastetta, mutta pitää vastaavasti paremmin nälkää, ja siten se auttaa minua ahmimishetkien kanssa.
Olen siis työstänyt paljon tätä syömisen problematiikkaani ja olen todella vihdoin pääsemässä avun piiriin. Olen aloittanut käynnit ravitsemusterapeutilla, joka on erikoistunut sh:n. Ja lisäksi käyn psykiatrisella sairaanhoitajalla, tavoitteena on päästä pidempikestoiseen psykoterapiaan. Opiskelijaterveydenhuolto pisti asiat hyvin rullamaan ja saattoi tuo esi-diabetes olla hyvä vauhdittaja. Ravitsemusterapeutilta ensimmäiseksi tehtäväksi sain ruokapäiväkirjan pitämisen, mutta ei perinteisessä mielessä. Tässä on tavoitteena paneutua enemmän ruokailun aiheuttamiin tuntemuksiin tapoihin kuin itse ruoan tarkkaan sisältöön. Samalla pyrkimyksenä on oppia tunnistamaan oikeaa nälkä- ja kylläisyyssignaalia. Vähähiilihydraattiselle ruokavaliolle ei ravitsemusterapeutti lainkaan murissut, vaikka niin aluksi pelkäsin, vaan painotti että tärkeintä on syödä kuten parhaaksi tuntuu. Ja nyt tuntuu ihan hyvältä, kahden ensimmäisen viikon aikana ahmimistarvetta on tullut vain muutamia kertoja, entisen useita kertoja päivässä himon sijaan. Edistystä sanoisin :)
Jatkossa voisin laittaa ruokailuista esimerkkejä tännekin, jos jotakuta sattuisi kiinnostamaan!
Lisätietoa karppauksesta eli vhh- vähähiilihydraattisesta ruokavaliosta saa esim. karppaus.info-sivustolta. Ja mediassa se on ollut kuuma "peruna" jo jokun aikaa, harva on siltä voinut välttyä jos laihdutusrintamalla käyskentelee.
Minä palaan karppaamisen nyt siittä syystä, että olen todennut että hiilihydraattien rajoittaminen auttaa minua hallitsemaan näläntunnetta ja "ruokariippuvuuttani" Tiedän, että on monia virallisia tahoja, jotka eivät usko että ruoka (sokeri, perunalastut tms.) voi olla riippuvuutta aiheuttavaa, mutta itse olen sen niin kokenut ja vahvasti. Todellinen silmän avaaja oli Sokeripommi-kirja ( kirjoittanut Jonston Bitten, Nordström Pia), se kuvastaa hyvin sokeri(hiilihydraatti)riippuvaisen elämää ja ongelmia. Hyvin itseni kirjan sivuilta tunnistin...
Vai mitä arvelet onko normaalia vetäistä joka päivä puoli pakettia leipää ja puoli pussia sipsejä - siis kaiken normaaliruoan lisäksi?? Syömishäiriöinen tosin syö mitä vaan ja milloin vaan, minulla himot kohdistuvat pääasiassa suolaisiin hiilairpommeihin (sipsit, pasta, peruna jne.) Hiilihydraattien syöminen toimii minulla rauhoittavan lääkken tavoin ja helpottaa välittömästi oloa. Olen huomannut, että proteiinipitoinen ja riittävän rasvainen ravintorikas ruoka ei tuo samaa vastetta, mutta pitää vastaavasti paremmin nälkää, ja siten se auttaa minua ahmimishetkien kanssa.
Olen siis työstänyt paljon tätä syömisen problematiikkaani ja olen todella vihdoin pääsemässä avun piiriin. Olen aloittanut käynnit ravitsemusterapeutilla, joka on erikoistunut sh:n. Ja lisäksi käyn psykiatrisella sairaanhoitajalla, tavoitteena on päästä pidempikestoiseen psykoterapiaan. Opiskelijaterveydenhuolto pisti asiat hyvin rullamaan ja saattoi tuo esi-diabetes olla hyvä vauhdittaja. Ravitsemusterapeutilta ensimmäiseksi tehtäväksi sain ruokapäiväkirjan pitämisen, mutta ei perinteisessä mielessä. Tässä on tavoitteena paneutua enemmän ruokailun aiheuttamiin tuntemuksiin tapoihin kuin itse ruoan tarkkaan sisältöön. Samalla pyrkimyksenä on oppia tunnistamaan oikeaa nälkä- ja kylläisyyssignaalia. Vähähiilihydraattiselle ruokavaliolle ei ravitsemusterapeutti lainkaan murissut, vaikka niin aluksi pelkäsin, vaan painotti että tärkeintä on syödä kuten parhaaksi tuntuu. Ja nyt tuntuu ihan hyvältä, kahden ensimmäisen viikon aikana ahmimistarvetta on tullut vain muutamia kertoja, entisen useita kertoja päivässä himon sijaan. Edistystä sanoisin :)
Jatkossa voisin laittaa ruokailuista esimerkkejä tännekin, jos jotakuta sattuisi kiinnostamaan!
Lisätietoa karppauksesta eli vhh- vähähiilihydraattisesta ruokavaliosta saa esim. karppaus.info-sivustolta. Ja mediassa se on ollut kuuma "peruna" jo jokun aikaa, harva on siltä voinut välttyä jos laihdutusrintamalla käyskentelee.
tiistai 16. elokuuta 2011
Kohtauksittainen ahmintahäiriö on yleinen syömishäiriö
"Kohtauksittaisesta ahmintahäiriöstä kärsii noin 2-3% väestöstä. Yleisyydestä huolimatta se tunnetaan vielä huonosti" Suomen Lääkärilehti 20/2011
Eli minä en siis ole yksin. Kuinka moni meistä sitten saa hoitoa, sillä jokainen kliinistä työtä tekevä lääkäri kohtaa säännöllisesti työssään ahmintahäiriön kriteerit täyttäviä asiakkaita. Arvioilta joka neljäs ylipainoisuuden vuoksi läkäriin hakeutuva potilas kärsii kohtaukisttaisesta ahmintahäiriöstä.
Flashback menneisyydestä vuodelta 2006:
Minä: Olisiko minun mahdollisuutta saada jotain apua tähän ylipainooni?
Lääkäri: Niin onhan teillä varsin korkea BMI!
Minä: On on ja apua tarvitsisin, erityisesti tuonne pääkopan puolelle...
Lääkäri: Meillä on kyllä ollut näitä painonhallintaryhmiä, mutta niitä ei ala vasta uudestaan kuin syksyllä?
Minä: Syksyllä vasta? Olisko mahdollista päästä vaikka ravitsemusterapeutille ennen sitä?
Lääkäri: Juu, nämä ryhmät on ravitsemusterapeutin vetämiä. Olethan sinä onnistunut jo hyvin pudottamaan itsekin painoa... Voin laittaa sinulle lähetteen ravitsemusterapeutille mutta sekin aika menee varmaan syksylle...
Minä: Joo, laita vaan...
Olin siis onnistunut pudottamaan painoani painonvartijoita mukaellen 20 kiloa ja pelkäsin että ne tulevat takaisin jos en onnistunut saamaan tunnesyömistäni hallintaan. Paljonpa silloin tiesin :( Painoa sain pudotettua jopa kolmekymmentä kiloa, mutta kaikki ne tuli takaisin kavereiden kanssa. Jos olisin tiennyt, että jo vuonna 2003 keskivaikean masennuksen yhteydessä minulle oli kirjattu syömishäiriö diagnoosi.Tosin itse sain tietää sen vasta vuonna 2008. Kyllähän se psykologini silloin kovasti kyseli minulta syömistavoistani, mutta enhän minä silloin tajunnut että mistä oli kyse - kielsin vain että ei tässä suurta ongelmaa ole...
Nyt on vuosi 2011 ja vasta nyt olen pääsemässä oikeasti avun piiriin! Olen onnekas olen vihdoin osannut pyytää apua ja tajunnut tarvitsevani sitä. Mietin vain kuinka moni jää saamatta apua?? Ehkäpä sinäkin?
Kohtauksittaisen ahmintahäiriön (binge eating disorder, BED) tutkimuskriteerit (DSM-IV)
1. Ahmintakohtauksia on vähintään kaksi kertaa viikossa kuuden kuukauden ajan.
2.Muiden syömishäiriöiden kriteerit eivät täyty.
3.Ahmintakohtaukset ovat toistuvia ja niitä luonnehtivat suuret lyhyessä ajassa nautitut ruokamäärät ja hallinnan menetyksen tunne syömisen aikana.
4.Ahmintaoire aiheuttaa ahdistuneisuutta.
5.Edellisten lisäksi vähintään kolmen kohdan seuraavista tulee täyttyä:
- ei koettua nälkää
-syöminen tapahtuu normaalia nopeammin
-syöminen ei noudata normaalia ateriarytmiä
-syöminen tapahtuu muilta piilossa
-syöminen jatkuu pahoinvointiin asti
-jälkeenpäin koetaan itsehalveksunnan, masennuksen ja syyllisyyden tunteita
Onko teitä muitakin?
Eli minä en siis ole yksin. Kuinka moni meistä sitten saa hoitoa, sillä jokainen kliinistä työtä tekevä lääkäri kohtaa säännöllisesti työssään ahmintahäiriön kriteerit täyttäviä asiakkaita. Arvioilta joka neljäs ylipainoisuuden vuoksi läkäriin hakeutuva potilas kärsii kohtaukisttaisesta ahmintahäiriöstä.
Flashback menneisyydestä vuodelta 2006:
Minä: Olisiko minun mahdollisuutta saada jotain apua tähän ylipainooni?
Lääkäri: Niin onhan teillä varsin korkea BMI!
Minä: On on ja apua tarvitsisin, erityisesti tuonne pääkopan puolelle...
Lääkäri: Meillä on kyllä ollut näitä painonhallintaryhmiä, mutta niitä ei ala vasta uudestaan kuin syksyllä?
Minä: Syksyllä vasta? Olisko mahdollista päästä vaikka ravitsemusterapeutille ennen sitä?
Lääkäri: Juu, nämä ryhmät on ravitsemusterapeutin vetämiä. Olethan sinä onnistunut jo hyvin pudottamaan itsekin painoa... Voin laittaa sinulle lähetteen ravitsemusterapeutille mutta sekin aika menee varmaan syksylle...
Minä: Joo, laita vaan...
Olin siis onnistunut pudottamaan painoani painonvartijoita mukaellen 20 kiloa ja pelkäsin että ne tulevat takaisin jos en onnistunut saamaan tunnesyömistäni hallintaan. Paljonpa silloin tiesin :( Painoa sain pudotettua jopa kolmekymmentä kiloa, mutta kaikki ne tuli takaisin kavereiden kanssa. Jos olisin tiennyt, että jo vuonna 2003 keskivaikean masennuksen yhteydessä minulle oli kirjattu syömishäiriö diagnoosi.Tosin itse sain tietää sen vasta vuonna 2008. Kyllähän se psykologini silloin kovasti kyseli minulta syömistavoistani, mutta enhän minä silloin tajunnut että mistä oli kyse - kielsin vain että ei tässä suurta ongelmaa ole...
Nyt on vuosi 2011 ja vasta nyt olen pääsemässä oikeasti avun piiriin! Olen onnekas olen vihdoin osannut pyytää apua ja tajunnut tarvitsevani sitä. Mietin vain kuinka moni jää saamatta apua?? Ehkäpä sinäkin?
Kohtauksittaisen ahmintahäiriön (binge eating disorder, BED) tutkimuskriteerit (DSM-IV)
1. Ahmintakohtauksia on vähintään kaksi kertaa viikossa kuuden kuukauden ajan.
2.Muiden syömishäiriöiden kriteerit eivät täyty.
3.Ahmintakohtaukset ovat toistuvia ja niitä luonnehtivat suuret lyhyessä ajassa nautitut ruokamäärät ja hallinnan menetyksen tunne syömisen aikana.
4.Ahmintaoire aiheuttaa ahdistuneisuutta.
5.Edellisten lisäksi vähintään kolmen kohdan seuraavista tulee täyttyä:
- ei koettua nälkää
-syöminen tapahtuu normaalia nopeammin
-syöminen ei noudata normaalia ateriarytmiä
-syöminen tapahtuu muilta piilossa
-syöminen jatkuu pahoinvointiin asti
-jälkeenpäin koetaan itsehalveksunnan, masennuksen ja syyllisyyden tunteita
Onko teitä muitakin?
sunnuntai 14. elokuuta 2011
Kuka on Lakka ja miksi hän on täällä??
Lakka on nimeni ja syöminen elintapana. Minä en elä syödäkseni vaan syön elääkseni - tai ainakin niin on ollut viimeiset 15 vuotta. Syömishäiriön olen kamppaillut jo samanmoisen matkan - tiedostaen jo vuodesta 2008. Kuitenkin olen ongelmani tiedostanut ja tunnustanut vasta viimeisen vuoden aikana. Eikä ihme painoindeksi on jo reippaat 57 :(
Lähes ikäni olen syömisen problematiikasta kärsinyt ja ylipainosta siinä sivussa. Viimeksi olen ollut lähellä normipainoa alle täysi-ikäisenä ja siitä on vierähtänyt jo jokunen tovi. Laihdutushistorian aloitin jo teini-iän angstivuosina ja siitä asti on kokeiltu kaikki painonvartijoista, nutraamisesta, karppaamisesta, kalorien laskennasta, pakonomaisesta liikunnasta lähtien. Mikään niistä ei toimi, mikäli ongelma ei olekaan itse ruoan kaloriessa ja niiden rajoittamisessa vaan ruokailuun liittyvissä tottumuksissa ja tavoissa. Eli hei, olen Lakka ja olen ruoka-addikiti, ruoka on lääkkeeni,stressinlievittäjä ja pakotieni todellisuudesta. Ahmin todellisen minuuteni ja kipuilevat tunteeni hiljaiseksi. "Lääkkeelläni" on vain todella tuhoisat sivuoireet; se muuttaa persoonaa, aiheuttaa sairaalloisen ylipainon ja sen lieveilmiöt kuten viitä-vaille diabetes diagnoosin.
Tämä blogin on siis tarkoitus kertoa selviytysmistarinani. Kertomus, siitä kuinka minä pääsin "kuiville" riippuuvuudestani ja selvisin syömishäiriöstäni. Kannustajia, vertaistukea ja apua otetaan ilomielin vastaan!
P.s. Minut voit tuntea entuudestaan Laurentzia pien-blogista, jonka onnistuin kadottamaan bittiavaruuteen. Lisäksi olen samaisella nimimerkillä seikkaillut useilla laihdutukseen liittyvillä foorumeilla
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)