Kipeää prosessointia

On ollut taas täällä hiljaiseloa. Painokin on ottanut takapakkia, samoiten karppailu. Olen repsuilut urakalla, pari viikkoa aina onnistunutta karppausta ja sitten muutamien repsu-ahmintapäivien sessiot. Eli ei ihme että painokin vain jumii ja junnii. Tää on kai tällaista taisteluväsymystä, väsymistä ylinpäänsä on taas ollut paljon.
Paljon olen kuitenkin taas prosessoinut ja kipuillut. Eniten kipua on aiheuttanut kun olen tajunut oman itseinhoni ja  kehonkuvan vääristymät. Olen ollut niin pitkään tyytymätön itseeni ja nähnyt itseni niin arvottomana, on haastavaa oppia rakastamaan itseään tällaisen kuin olen - juuri nyt!

Sitten olen ymmärätänyt kuinka ruoalla voin olla kohtaamattani tunteitani. Erityisesti vihantunteitani peitän ja patoan, mutta niin myös monia muita tunteita. Minun on vaikeaa kohdata/sietää/ymmärtää omia tunnereaktiota sellaisena vain. Olen siis syönyt tunteitani, vaientaakseni ne tai kestääkseni niitä. Sairasta eikö?!

Olen myös miettinyt suorituskeskeistä minuuttani, suoritan niin monella elämän osa-aluella. Jopa syömisestä ja tästä toipumisprosessista voi tulla suorituspaineita. Älyllistän ongelmani sen sijaan että heittäytyisin autettavaksi. Olen yrittänyt laskea suojauksiani, jotta voisin tulla autetuksi. Helppoa se ei aina ole ollut...Olen saanut paljon apua prosesseissani ammattilaisilta. Edelleen suosittelen sitä jokaiselle joka kamppaileen näiden syömisasioiden parissa. Älkää jääkö yksin!!!

Miksi ei vaan voisi olla ja elää päivän kerrallaan. Asettaa  tavoitteet päiväksi kerrallaan. Auttaisiko se minua olemaan, enemmän tässä ja nyt?? Päivä kerrallaan selviydyn ja teen minulle hyvää tekeviä valintoja ja itsensä rakastaminen - siinä tavoitetta kerrakseen! Ehkä paino seuraa perässä, ehkä ei - onko sillä väliä. Omaa hyvää oloa minä tavoittelen, enkö olen se arvoinen jo tässä hetkessä. Eikä vasta SITTEN KUN olen sitä, tätä tai tuota! Olen arvokas ja riittävän hyvä juuri tällaisena kuin olen! Olkaa tekin!