Täällä taas! Loma tuli todella tarpeen, kouluhommat imee kyllä kaikki voimat tehokkaasti. Kävin lomallani myös vanhempieni ja puolison äiteen tykönä, olipahan taas telmeet karppauksen tasapainottamisessa. Olen siis toisin sanoen repsuilut ja karppailut, painossa se tarkoittaa hidastunutta menoa. Mutta alaspäin ja takaisin sitkeästi karppauksen pariin olen aina vaan kavunnut. Välillä tosin jo meinaisi hiilarihelvetti imaista minut kokonaan kun ennen lomaa viimeisinä koulupäivinä totaalisesti langesin hiilareiden hyydyttävään ja puuduttavaan maailmaan. Sieltä tehokkaasti kammettiin taas ylös, jotta voidaan hetken päästä langeta uudestaan. Uskottava se on, olen sokeririippuvainen ja vähäinenkin määrä saataa saada minut raiteltaan...
Jos syö viljoja, koskee mahaan ja tulee ihottumaa sekä ripulia. Sama pätee maitoonkin! Sokeri (leivonnaiset, sipsit, peruna, pasta) saa ahmimaan tolkuttomia määriä! Voisiko siis tämän itsepäinen pääni jo ymmärtää että ilman ylimääräisiä hiilareita on parempi! Huomattavasti parempi ;)
Nyt olen muuten harjoittelujaksolla, mikä toivon mukaan tietää keveämpää työtaakkaa. Toivossa on hyvä elää :) Karppausta jatketaan, sanoo ulkopuolinen media ja ns.virallisterveelliset tahot mitä tahojaan. Äitiänikin onnistuneesti olen alkanut käännyttää, Antti Heikkilän opuksia olen hänelle kiikuttanut. Hiilihydraattien vähentäminen olisi hänelle todella tarpeen ja kiinostus on jo itänyt. Aika näyttää kuinka käy!
Tsemppiä ihmisille jotka karppauksen ovat elämäntavakseen valinneet. Pitäkää lippu korkealla ja sokerit vähissä!
sunnuntai 30. lokakuuta 2011
sunnuntai 16. lokakuuta 2011
Talking about sex!
Kävin viime viikolla sekä r-terapeutilla että sairaanhoitajan juttusille. Sain taas paljon ajateltavaa.
Ravitsemusterapautin kanssa keskustelimme mm. repsahtamisesta. Hänen mielestään ne kuuluvat olennaisena osana elämään, eivätkä kaada maailmaa. Totta! Tähän viikkon mennessä repsahdukset ovatkin olleet kohtuullisen jossakin rajoissa ja olen jo seuraavana päivän onnistunut palaamaan takaisin normiruokailuun. Noh, nyt sitten kaiken paineen alla olen ahminut viimeiset neljää päivää kaikkea erittäin epämääräistä ja erittäin epäkarppia ts. epäterveelistä (lue:sipsejä, pizzaa, suklaata, jäätelöä,donitseja,lihapiirakoita,alkomahoolia). Ja tätä tavaraa meni sitten reilusti alas. Ensimmäistä kertaa kävi mielessä ahmimisen jälkeinen oksentaminen kun mahani tuli niin kipeäksi. En kuitenkaan tehnyt mitään sellaista vaan korvat luimussa kärsin vatsakipuni, sekavan vatsani ja ihottumat. Tyhmästä ja riippuvaisesta päästä kärsii joskus koko kroppa. Mitä tästä opimme? Liiallisesti nautittuna hiilarit aiheuttavat humalan kaltaisen hiilaripöhnän, joka on hetkellisesti kiva, mutta huonontaa unen laatua ja tekee olon huonoksi. Ja nyt en puhunut edes morkkiksesta, vaikka sitäkin luonnollisesti oli. Onko siis järkevää toimia näin? EI - ja toivottavasti muistan sen myös seuraavalla kerralla kun p**kan syömisen himo käy ylivoimaiseksi.
Huokaus, tämä tästä ja eteenpäin mennään. Onneksi tänään on ensimmäinen päivä kun koen olevani taas kuivilla. Muutosvaihemalliin kuuluu repsahdukset ja se että niistä otetaan opiksi ja palataan takaisin muutokseen toiminnan tasolla. Eli back to basics baby :) Paino oli pudonnut - 200 grammaa edelliseltä viikolta, kiitos ripulivatsan :(
Sairaanhoitajan juttusilla olikin sitten todella mielenkiintoiset keskustelut. Hän on siis oman koultuksensa ohella seksuualiterapeutti, mikä on aivan loistavaa. Minulla nimittäin on paljon tekemistä oman seksuaalisuuteni ja naiseuteni hyväksymisessä. Hänen mukaansa suun nautinto ja seksuaalinen nautinto ovat hyvin lähellä toisiaan. Tämä on niin totta, me olemme havainneet sen parisuhteessammekin. Meille seksuaalienergia on turhan usein kaanavoitunut syömiseen ja enemminkin vielä ahmimiseen. Parisuhteeni on aivan mielettömän ihana, mutta varsin vähä-intohimoinen. Kärsimme tästä molemmat ja myös siksi olemme kummatkin hakeutuneet avun piiriin. Sh:ni on luvannut käsitellä kanssamme, pääasiallisesti tietty minun kanssa tätä problematiikka, sillä hän näkee että näillä ongelmilla on paljon yhteyksiä.
Ja miten seksuaalisuus sitten voi liittyä lihavuuteen?? Itse sain nimittäin viime kesänä ahaa-elämyksen. Ymmärsin että olen lihottanut itseäni myös siksi että en olisi viehätävä miesten silmissä. Tämä voi kuulostaa täysin hullulta ja käsittämättömältä mutta näin se vain on. Läski ovat suojamuuri, jonka taakse on helppo kätkeytyä. Pitkään en ole halunut olla viehättävä ja seksikäs, jotta en joutuisi houkutusten eteen. Tässä taustalla on siis se että olin lukioikäisenä varsinainen vamppi ja viettelijätär, yhden yön suhteita oli harva se viikonloppu ja kuitenkin kaipasin kovasti vakituista &luotettavaa elinkumppania. Löysin avopuolisoni reilu kymmenen vuotta sitten ja siitä asti olemme olleet yksissä. En voisi koskaan pettää kumppaniani, mutta seksisuhteemme ei ole kovin sähäkkä, joten kaipaan seksiä aika ajoin hyvin paljon! Joten jos olen epäviehättävä muiden miesten silmissä minun ei tarvitse kohdata miesten lähestymisyrityksiä, eikä näin ollen tule houkutuksia pettää! Whoaa, what a twisted mind! Olen onnistunut tässä prosessissani niin hyvin, että oma libidonikin on nykyää todella alhainen ja sehän se onkin hyvä juttu parisuhteen intohimon kipinän ylläpitämisessä!
Haluan olla naisellinen ja seksikäs nainen, joka on sinut itsensä kanssa - olin sitten mitä kokoa tahansa! Haluan flirtailla puolihuolimattomasti, muttei vakavasti, vieraiden kanssa ja nauttia heidän huomiosta. Ennen kaikkea haluan intohimoista ja villiä seksiä puolisoni kanssa, sillä hän on minulle se oikea!
Sellaista tällä kertaa! Miten te muut, allekirjoittatteko että ruoasta saatava nautinto on lähellä seksiä? Käytettekö te läskejä suojamuurina? Vai oletteko löytäneet oman naisellisuutenne, jos - niin miten sen teit?
Ravitsemusterapautin kanssa keskustelimme mm. repsahtamisesta. Hänen mielestään ne kuuluvat olennaisena osana elämään, eivätkä kaada maailmaa. Totta! Tähän viikkon mennessä repsahdukset ovatkin olleet kohtuullisen jossakin rajoissa ja olen jo seuraavana päivän onnistunut palaamaan takaisin normiruokailuun. Noh, nyt sitten kaiken paineen alla olen ahminut viimeiset neljää päivää kaikkea erittäin epämääräistä ja erittäin epäkarppia ts. epäterveelistä (lue:sipsejä, pizzaa, suklaata, jäätelöä,donitseja,lihapiirakoita,alkomahoolia). Ja tätä tavaraa meni sitten reilusti alas. Ensimmäistä kertaa kävi mielessä ahmimisen jälkeinen oksentaminen kun mahani tuli niin kipeäksi. En kuitenkaan tehnyt mitään sellaista vaan korvat luimussa kärsin vatsakipuni, sekavan vatsani ja ihottumat. Tyhmästä ja riippuvaisesta päästä kärsii joskus koko kroppa. Mitä tästä opimme? Liiallisesti nautittuna hiilarit aiheuttavat humalan kaltaisen hiilaripöhnän, joka on hetkellisesti kiva, mutta huonontaa unen laatua ja tekee olon huonoksi. Ja nyt en puhunut edes morkkiksesta, vaikka sitäkin luonnollisesti oli. Onko siis järkevää toimia näin? EI - ja toivottavasti muistan sen myös seuraavalla kerralla kun p**kan syömisen himo käy ylivoimaiseksi.
Huokaus, tämä tästä ja eteenpäin mennään. Onneksi tänään on ensimmäinen päivä kun koen olevani taas kuivilla. Muutosvaihemalliin kuuluu repsahdukset ja se että niistä otetaan opiksi ja palataan takaisin muutokseen toiminnan tasolla. Eli back to basics baby :) Paino oli pudonnut - 200 grammaa edelliseltä viikolta, kiitos ripulivatsan :(
Sairaanhoitajan juttusilla olikin sitten todella mielenkiintoiset keskustelut. Hän on siis oman koultuksensa ohella seksuualiterapeutti, mikä on aivan loistavaa. Minulla nimittäin on paljon tekemistä oman seksuaalisuuteni ja naiseuteni hyväksymisessä. Hänen mukaansa suun nautinto ja seksuaalinen nautinto ovat hyvin lähellä toisiaan. Tämä on niin totta, me olemme havainneet sen parisuhteessammekin. Meille seksuaalienergia on turhan usein kaanavoitunut syömiseen ja enemminkin vielä ahmimiseen. Parisuhteeni on aivan mielettömän ihana, mutta varsin vähä-intohimoinen. Kärsimme tästä molemmat ja myös siksi olemme kummatkin hakeutuneet avun piiriin. Sh:ni on luvannut käsitellä kanssamme, pääasiallisesti tietty minun kanssa tätä problematiikka, sillä hän näkee että näillä ongelmilla on paljon yhteyksiä.
Ja miten seksuaalisuus sitten voi liittyä lihavuuteen?? Itse sain nimittäin viime kesänä ahaa-elämyksen. Ymmärsin että olen lihottanut itseäni myös siksi että en olisi viehätävä miesten silmissä. Tämä voi kuulostaa täysin hullulta ja käsittämättömältä mutta näin se vain on. Läski ovat suojamuuri, jonka taakse on helppo kätkeytyä. Pitkään en ole halunut olla viehättävä ja seksikäs, jotta en joutuisi houkutusten eteen. Tässä taustalla on siis se että olin lukioikäisenä varsinainen vamppi ja viettelijätär, yhden yön suhteita oli harva se viikonloppu ja kuitenkin kaipasin kovasti vakituista &luotettavaa elinkumppania. Löysin avopuolisoni reilu kymmenen vuotta sitten ja siitä asti olemme olleet yksissä. En voisi koskaan pettää kumppaniani, mutta seksisuhteemme ei ole kovin sähäkkä, joten kaipaan seksiä aika ajoin hyvin paljon! Joten jos olen epäviehättävä muiden miesten silmissä minun ei tarvitse kohdata miesten lähestymisyrityksiä, eikä näin ollen tule houkutuksia pettää! Whoaa, what a twisted mind! Olen onnistunut tässä prosessissani niin hyvin, että oma libidonikin on nykyää todella alhainen ja sehän se onkin hyvä juttu parisuhteen intohimon kipinän ylläpitämisessä!
Haluan olla naisellinen ja seksikäs nainen, joka on sinut itsensä kanssa - olin sitten mitä kokoa tahansa! Haluan flirtailla puolihuolimattomasti, muttei vakavasti, vieraiden kanssa ja nauttia heidän huomiosta. Ennen kaikkea haluan intohimoista ja villiä seksiä puolisoni kanssa, sillä hän on minulle se oikea!
Sellaista tällä kertaa! Miten te muut, allekirjoittatteko että ruoasta saatava nautinto on lähellä seksiä? Käytettekö te läskejä suojamuurina? Vai oletteko löytäneet oman naisellisuutenne, jos - niin miten sen teit?
lauantai 8. lokakuuta 2011
Kun ruoka ei ole enää lohduttajani
Kulunut viikko on ollut raskas. Koulutyöt kuluttavat kaiken liikenevän energiani ja tasapainoilen zombiena päivästä toiseen. Olen taistelut kasvavia syömishimoja vastaan, toistaiseksi olen vielä saanut pidetty jonkinlaista itsekontrollia yllä. Tosin on sitä karppievästäkin tullut syötyä enemmän kuin laki sallii, mutta kuitenkin hallitumpaa syöminen on edelleen. Mistä olen kyllä ylpeä!
Olen myös itkenyt useampana iltana väsymystäni ja ahdistustani. Kuvasin miehelleni oloani: "on kuin olisin menettänyt läheisen ystävän, joka on aina suonut minulle helpotusta ja turvaa kun minun on ollut paha olla". Tiedän että tähän muutosprosessiin kuuluu myöskin suru- ja luopumisprosessi, mutta en koskaan uskonut sen olevan näin konkreettista ja koettelevaa. Olen siis ollut varsin hukassa kun minulla ei ole enää sitä tavanomaista tottutua stressinhoitokeinoja itselläni. Siksi olenkin varmaan ollut tavanomaista poikkeavan väsyneempi, ahdistuneempi ja stressaantuneempi. Tiedän, että ajastaan tulen kehittämään toisenlaisia selviytymismekanismeja, mutta tällä hetkellä olen edelleen tyhjän päällä. Ja se pelottaa! Tiedän kuitenkin että selviän tästä - voittajana! Aikaa tämä prosessi vie, mutta myös antaa paljon.
Vielä viikkon rutistus ennen odotettua ja kaivattua syyslomaa! Olen luvannut itselleni kuivan omenasiiderin kunhan selviän tästä opiskeluhelvetistä. Ja älkää käsitäkö minua väärin, pidän opiskelusta ja omasta alastani, mutta on tämä opiskelijan elämän välillä masokistista puuhaa! Vai miltä kuulostaa kahdeksan viikon aikana 11 kirjallista tehtävää + muutama tentti. Siis täysien koulupäivien lisäksi :)
Paino on laskusuuntainen, mikä hymyilyttää. Viime viikonloppuna kahden kuukauden karppailun jälkeen mittanauhailut paljastivat myös että lantiolta on kadonnut - 15 cm ja vyötäröltä -10 cm...
Jee, minä kutistun!
Olen myös itkenyt useampana iltana väsymystäni ja ahdistustani. Kuvasin miehelleni oloani: "on kuin olisin menettänyt läheisen ystävän, joka on aina suonut minulle helpotusta ja turvaa kun minun on ollut paha olla". Tiedän että tähän muutosprosessiin kuuluu myöskin suru- ja luopumisprosessi, mutta en koskaan uskonut sen olevan näin konkreettista ja koettelevaa. Olen siis ollut varsin hukassa kun minulla ei ole enää sitä tavanomaista tottutua stressinhoitokeinoja itselläni. Siksi olenkin varmaan ollut tavanomaista poikkeavan väsyneempi, ahdistuneempi ja stressaantuneempi. Tiedän, että ajastaan tulen kehittämään toisenlaisia selviytymismekanismeja, mutta tällä hetkellä olen edelleen tyhjän päällä. Ja se pelottaa! Tiedän kuitenkin että selviän tästä - voittajana! Aikaa tämä prosessi vie, mutta myös antaa paljon.
Vielä viikkon rutistus ennen odotettua ja kaivattua syyslomaa! Olen luvannut itselleni kuivan omenasiiderin kunhan selviän tästä opiskeluhelvetistä. Ja älkää käsitäkö minua väärin, pidän opiskelusta ja omasta alastani, mutta on tämä opiskelijan elämän välillä masokistista puuhaa! Vai miltä kuulostaa kahdeksan viikon aikana 11 kirjallista tehtävää + muutama tentti. Siis täysien koulupäivien lisäksi :)
Paino on laskusuuntainen, mikä hymyilyttää. Viime viikonloppuna kahden kuukauden karppailun jälkeen mittanauhailut paljastivat myös että lantiolta on kadonnut - 15 cm ja vyötäröltä -10 cm...
Jee, minä kutistun!
maanantai 3. lokakuuta 2011
Plussia, miinuksia - kiirettä &ahdistusta
Hojohojo,
aika menee niin nopeasti. Vuorokaudesta loppuvat tunnit. Kaksi viikkoa meni taas että hurahti. Olen repsuilut (yhden illan saldo 2 jättisuurta pullaa, 2 jättisuurta lihapiirakkaa + paljon sipsiä), viikonloppuna juonut pullon punkkua ja toisena viikonloppuna hävitettiin yksi mutakakku kahdestaan. Olen myös kuitenkin jatkanut koko ajan karppausta, nämä ovat siis olleet poikkeuksia totutusta. Tottumusta tästä on jo alkanut muodostua näin kahdessa kuukaudessa. Sanovat että uusien tapojen opettelu vaatii ainakin kuusi viikkoa eli nythän tässä ollaan jo plussan puolella.
Plussan puolella ollaan joo oltu todella, edellinen viikko keräsi kuukautisten kera oikein megaturvotuksen ja nyt sitten viime viikolla niitä onkin yritetty häivyttää pois. Tällä hetkellä ollaan mittarinäkemään jo puoli kiloa miiinuksen puolella, mutta katsotaan mitä se on sitten viikonlopulla ns. virallisena punnituspäivänä!
Olen todella paljon joutunut työstämään itseäni paljon. Tuntuu kuin olisi tyhjän päällä kun olen pyrkinyt eroon ahmimisesta. Syöminen ja erityisesti hiilareiden ahmiminen on toiminut minulle niin pitkään stressin ja ahdistuksen hallintakeinoina että ilman sitä toimintaa olen varsin hukassa. Syöminen ei ole vain nautinto vaan se on ollut selviytymiskeino vaikeina aikoina. En ole vielä saanut kehitettyä mitää sen tilalle, joten minusta tuntuu että ahdistuksen ja stressin määrä on lisääntynyt huomattavasti. Toki myös koulutyöt ja oma suorittamiseen taipuvainen persoona tekee omat haasteensa. Luopuminen tästä riippuvuudesta tekee myös kipeää ja psyk.sairaanhoitajani sanoikin että kyseessä on ihan suruprosessi jonka joutuu käymään lävitse. Toivon että minulla on riittävästi henkisiä ja fyysisiä resursseja viedä tätä prosessia eteenpäin. Joskus tuntuu että ei ole ja toisena päivänä on helpompaa. Syöminen on kyllä yksinkertaistunut, liitän siihen vähemmän tunteita, mutta yhä kaipaan toisinaan hiilarihumalan tuomaa helpotusta. Vaikken enää sitä samaa tyydytystä siitä saakkaan, sen totesin kun viimeksi sipsejä ahmin. Surullista ja edistyksellistä - yhtäaikaa!
Onko teitä muita jotka painivat tämän asian parissa. Mitä te olette keksineet syömisen tilalla? Mikä helpottaa teidän oloa kun oikein ahdistaa ja harmittaa ja väsyttää jne??
aika menee niin nopeasti. Vuorokaudesta loppuvat tunnit. Kaksi viikkoa meni taas että hurahti. Olen repsuilut (yhden illan saldo 2 jättisuurta pullaa, 2 jättisuurta lihapiirakkaa + paljon sipsiä), viikonloppuna juonut pullon punkkua ja toisena viikonloppuna hävitettiin yksi mutakakku kahdestaan. Olen myös kuitenkin jatkanut koko ajan karppausta, nämä ovat siis olleet poikkeuksia totutusta. Tottumusta tästä on jo alkanut muodostua näin kahdessa kuukaudessa. Sanovat että uusien tapojen opettelu vaatii ainakin kuusi viikkoa eli nythän tässä ollaan jo plussan puolella.
Plussan puolella ollaan joo oltu todella, edellinen viikko keräsi kuukautisten kera oikein megaturvotuksen ja nyt sitten viime viikolla niitä onkin yritetty häivyttää pois. Tällä hetkellä ollaan mittarinäkemään jo puoli kiloa miiinuksen puolella, mutta katsotaan mitä se on sitten viikonlopulla ns. virallisena punnituspäivänä!
Olen todella paljon joutunut työstämään itseäni paljon. Tuntuu kuin olisi tyhjän päällä kun olen pyrkinyt eroon ahmimisesta. Syöminen ja erityisesti hiilareiden ahmiminen on toiminut minulle niin pitkään stressin ja ahdistuksen hallintakeinoina että ilman sitä toimintaa olen varsin hukassa. Syöminen ei ole vain nautinto vaan se on ollut selviytymiskeino vaikeina aikoina. En ole vielä saanut kehitettyä mitää sen tilalle, joten minusta tuntuu että ahdistuksen ja stressin määrä on lisääntynyt huomattavasti. Toki myös koulutyöt ja oma suorittamiseen taipuvainen persoona tekee omat haasteensa. Luopuminen tästä riippuvuudesta tekee myös kipeää ja psyk.sairaanhoitajani sanoikin että kyseessä on ihan suruprosessi jonka joutuu käymään lävitse. Toivon että minulla on riittävästi henkisiä ja fyysisiä resursseja viedä tätä prosessia eteenpäin. Joskus tuntuu että ei ole ja toisena päivänä on helpompaa. Syöminen on kyllä yksinkertaistunut, liitän siihen vähemmän tunteita, mutta yhä kaipaan toisinaan hiilarihumalan tuomaa helpotusta. Vaikken enää sitä samaa tyydytystä siitä saakkaan, sen totesin kun viimeksi sipsejä ahmin. Surullista ja edistyksellistä - yhtäaikaa!
Onko teitä muita jotka painivat tämän asian parissa. Mitä te olette keksineet syömisen tilalla? Mikä helpottaa teidän oloa kun oikein ahdistaa ja harmittaa ja väsyttää jne??
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)