Tämä on 30-vuotiaan opiskelijan tutkimusmatka minuuteen!
Kipupisteinä syömishäiriö (BED) ja massiivinen ylipaino -taistelutta en kuitenkaan antaudu!
Apua etsitään terapiasta, itsensä kehittämisestä ja vähähiilihydraattisesta ruokavaliosta...

lauantai 8. lokakuuta 2011

Kun ruoka ei ole enää lohduttajani

Kulunut viikko on ollut raskas. Koulutyöt kuluttavat kaiken liikenevän energiani ja tasapainoilen zombiena päivästä toiseen. Olen taistelut kasvavia syömishimoja vastaan, toistaiseksi olen vielä saanut pidetty jonkinlaista itsekontrollia yllä. Tosin on sitä karppievästäkin tullut syötyä enemmän kuin laki sallii, mutta kuitenkin hallitumpaa syöminen on edelleen. Mistä olen kyllä ylpeä!

Olen myös itkenyt useampana iltana väsymystäni ja ahdistustani. Kuvasin miehelleni oloani: "on kuin olisin menettänyt läheisen ystävän, joka on aina suonut minulle helpotusta ja turvaa kun minun on ollut paha olla". Tiedän että tähän muutosprosessiin kuuluu myöskin suru- ja luopumisprosessi, mutta en koskaan uskonut sen olevan näin konkreettista ja koettelevaa. Olen siis ollut varsin hukassa kun minulla ei ole enää sitä tavanomaista tottutua stressinhoitokeinoja itselläni. Siksi olenkin varmaan ollut tavanomaista poikkeavan väsyneempi, ahdistuneempi ja stressaantuneempi. Tiedän, että ajastaan tulen kehittämään toisenlaisia selviytymismekanismeja, mutta tällä  hetkellä olen edelleen tyhjän päällä. Ja se pelottaa! Tiedän kuitenkin että selviän tästä - voittajana! Aikaa tämä prosessi vie, mutta myös antaa paljon.


Vielä viikkon rutistus ennen odotettua ja kaivattua syyslomaa! Olen luvannut itselleni kuivan omenasiiderin kunhan selviän tästä opiskeluhelvetistä. Ja älkää käsitäkö minua väärin, pidän opiskelusta ja omasta alastani, mutta on tämä opiskelijan elämän välillä masokistista puuhaa! Vai miltä kuulostaa kahdeksan viikon aikana 11 kirjallista tehtävää + muutama tentti. Siis täysien koulupäivien lisäksi :)

Paino on laskusuuntainen, mikä hymyilyttää. Viime viikonloppuna kahden kuukauden karppailun jälkeen mittanauhailut paljastivat myös että lantiolta on kadonnut - 15 cm ja vyötäröltä -10 cm...
Jee, minä kutistun!

3 kommenttia:

  1. Voi Lakkamurusein <3

    Uskon että väsyttää. Opiskelu on kyllä raskasta kun kokojan pitää vastaanottaa uutta tietoa ja hienoa olisi ymmärtääkin oikeasti jotain että pärjää noissa tenteissä. :O Ihanaa kun on lomaa kumminkin tiedossa.

    Luopuminen ruoasta on sulla vielä kesken...on sekin oma prosessinsa varmaan vaikka mä en sitä ole silleen henkkohtasesti kokenut. Mutta älä "usko" tuota tunnetta että olisit tyhjän pääällä. Koska et ole <3 Sulla on niin paljon jo saavutettuna, olet älyttömän rehellinen kun olet mennyt terapiaan ja päättänyt toipua ahmimisesta. Sulla on ihana kumppani ja mielekästä opiskelua. Ystäviä...kaikkea...koko elämä on sun puolella muru, muista se. <3 älä murehdi selviytymisestä, koita elää päivä kerrallaan, ja ota vastaan kaikki apu ja tuki ja ystävälliset sanat jotka vaan tulee vastaan. On niin ihanaa elää ilman ahmimista ja sun kehokin on jo kertonut sulle sen, hirmuiset miinussentit oot mitannut!

    Ihanaa uutta viikkoa ja tsemppiä PALJON <3

    VastaaPoista
  2. Kiitos ihanainen E! Sain kyyneleet silmiini kun luin kannustuksen sanojasi. Kiitos ystävä!!

    Matka on pitkä ja kivinen mutta onneksi on ystäviä jotka kannustaa eteenpäin ja auttaa jaksamaan kun on vaikeaa :)

    VastaaPoista