"Kohtauksittaisesta ahmintahäiriöstä kärsii noin 2-3% väestöstä. Yleisyydestä huolimatta se tunnetaan vielä huonosti" Suomen Lääkärilehti 20/2011
Eli minä en siis ole yksin. Kuinka moni meistä sitten saa hoitoa, sillä jokainen kliinistä työtä tekevä lääkäri kohtaa säännöllisesti työssään ahmintahäiriön kriteerit täyttäviä asiakkaita. Arvioilta joka neljäs ylipainoisuuden vuoksi läkäriin hakeutuva potilas kärsii kohtaukisttaisesta ahmintahäiriöstä.
Flashback menneisyydestä vuodelta 2006:
Minä: Olisiko minun mahdollisuutta saada jotain apua tähän ylipainooni?
Lääkäri: Niin onhan teillä varsin korkea BMI!
Minä: On on ja apua tarvitsisin, erityisesti tuonne pääkopan puolelle...
Lääkäri: Meillä on kyllä ollut näitä painonhallintaryhmiä, mutta niitä ei ala vasta uudestaan kuin syksyllä?
Minä: Syksyllä vasta? Olisko mahdollista päästä vaikka ravitsemusterapeutille ennen sitä?
Lääkäri: Juu, nämä ryhmät on ravitsemusterapeutin vetämiä. Olethan sinä onnistunut jo hyvin pudottamaan itsekin painoa... Voin laittaa sinulle lähetteen ravitsemusterapeutille mutta sekin aika menee varmaan syksylle...
Minä: Joo, laita vaan...
Olin siis onnistunut pudottamaan painoani painonvartijoita mukaellen 20 kiloa ja pelkäsin että ne tulevat takaisin jos en onnistunut saamaan tunnesyömistäni hallintaan. Paljonpa silloin tiesin :( Painoa sain pudotettua jopa kolmekymmentä kiloa, mutta kaikki ne tuli takaisin kavereiden kanssa. Jos olisin tiennyt, että jo vuonna 2003 keskivaikean masennuksen yhteydessä minulle oli kirjattu syömishäiriö diagnoosi.Tosin itse sain tietää sen vasta vuonna 2008. Kyllähän se psykologini silloin kovasti kyseli minulta syömistavoistani, mutta enhän minä silloin tajunnut että mistä oli kyse - kielsin vain että ei tässä suurta ongelmaa ole...
Nyt on vuosi 2011 ja vasta nyt olen pääsemässä oikeasti avun piiriin! Olen onnekas olen vihdoin osannut pyytää apua ja tajunnut tarvitsevani sitä. Mietin vain kuinka moni jää saamatta apua?? Ehkäpä sinäkin?
Kohtauksittaisen ahmintahäiriön (binge eating disorder, BED) tutkimuskriteerit (DSM-IV)
1. Ahmintakohtauksia on vähintään kaksi kertaa viikossa kuuden kuukauden ajan.
2.Muiden syömishäiriöiden kriteerit eivät täyty.
3.Ahmintakohtaukset ovat toistuvia ja niitä luonnehtivat suuret lyhyessä ajassa nautitut ruokamäärät ja hallinnan menetyksen tunne syömisen aikana.
4.Ahmintaoire aiheuttaa ahdistuneisuutta.
5.Edellisten lisäksi vähintään kolmen kohdan seuraavista tulee täyttyä:
- ei koettua nälkää
-syöminen tapahtuu normaalia nopeammin
-syöminen ei noudata normaalia ateriarytmiä
-syöminen tapahtuu muilta piilossa
-syöminen jatkuu pahoinvointiin asti
-jälkeenpäin koetaan itsehalveksunnan, masennuksen ja syyllisyyden tunteita
Onko teitä muitakin?
Moi taasen :)
VastaaPoistakirjoitan vaan lukukuittauksen ja sen verran bedistä että toi kuvaus on aika hyvä. Mulle sopi kaikki noi plus monta muuta ongelmaa päälle, sanon vain yhden sanan: ihmissuhteet.. :(
On meitä muitakin. Itse olen ollut jonkinlaisen psykiatrisen avun piirissä jo 14 vuotta enkä siltikään ole oikeastaan saanut syömisen kanssa apua. Jos olisin anorektikko olisin jo sairaalassa mutta kun olen vaikeasti ylipainoinen saan ihan rauhassa yksin kamppailla tämän asian kanssa...
VastaaPoistaMulla on viimeset pari kuukautta ollu ainakin saman kaltaista syömistä kuin bed:issä.
VastaaPoistaKevättalvella huomasin pari vuotta kestäneen parisuhteeni aikana ottaneeni aika reilusti lisäkiloja, ja päätin koettaa saada niitä pois liikuntaa lisäämällä ja syömistä tarkkailemalla. Mitä kauemmin laihdutin sitä tarkemmaksi tulin ruokavaliostani. Totaalikieltäytyminen herkuista aiheutti sen, etten enää ajatellut mitään muuta kuin että koska saan seuraavan kerran herkkuja.
Laihdutuksen aikana kiloja lähti n. 10 (siinä ois ollu ihan tarpeeks, oisin ollu just täydellisen sopiva!) ja nyt sellaset 12 tullu takas. Nyt olen tiedostanut ahmimisongelmani ja ne ovat hieman helpottaneetkin, mutta pelkään etten pääse niistä lopullisesti eroon. Aloitan parin viikon päästä amk:n ja ajattelin mennä siellä juttelemaan terkalle, jos ongelma pysyy.
Pahimmillaan saatoin ahmia lähes joka ilta, rääkätä itseäni liikunnalla aamulla ja seuraavana iltana taas syödä. Nyt olen saattanut olla viikon ahmimatta ja silloinkaan en ole syönyt ehkä ihan niin paljon.
Toivoisin vaan että normaali suhde ruokaan palautuisi. Kamala avautuminen, mutta tästä on niin mahdoton puhua kenellekään muulle. Lisään vielä että olen toistaiseksi normaalipainoinen (aika ylärajoilla tosin) ja pelkään kuollakseni lihovani, mikä tietysti on vääjäämätön tulevaisuuteni ellei ahmiminen lopu.
Anonyymi 1: Ooo, olen pahoillani ettet ole saanut tarvitsemaasi apua. Onko sinun mahdollista ottaa asia puheeksi ammattiauttajasi kanssa, että tämäkin asia on sinuun vointiin vaikuttava asia ja kaipaisit näkökulmaa myös siihen? Toivottavasti saat jatkossa tarvitsemaasi apua, sillä onhan se selvää että ylipaino voi vaikuttaa myös henkiseen hyvinvointiin - ja paljon vaikuttaakin!
VastaaPoistaAnonyymi 2: Hieno avautuminen ja upeaa että olet päättänyt hakea apua! Varhainen puuttuminen edes auttaa ettet uppoudu liian syvälle tähän suohon! Ahmiminen ja liikuntakompensaatio kertoo että ei sinullakaan taida olla ihan terve suhde ruokaan, aivan kuten itsekin toivot paluutta normaaliuteen. Totaalikieltäytyminen ja jatkuva tarkkailu eivät sitä ole... Toivottavasti löydät rentoutta ruokailuun ja painonhallintaan!
Veikko tykkää pikku muna :)
VastaaPoista