Tämä on 30-vuotiaan opiskelijan tutkimusmatka minuuteen!
Kipupisteinä syömishäiriö (BED) ja massiivinen ylipaino -taistelutta en kuitenkaan antaudu!
Apua etsitään terapiasta, itsensä kehittämisestä ja vähähiilihydraattisesta ruokavaliosta...

sunnuntai 19. elokuuta 2012

Edistymisaskeleita

Viime bloggauksesta onkin kulunut pidempi tovi kuin edes kehtaa myöntää. Niin vain kävi, kun elämä vei mennessään. Päätinkin sitten summata mitä kuntoutumisprosessina on tapahtunut sitten viime kirjaamisen.

Kevään sinnittelin opintojen maailmassa. Sinnittelin välillä jaksamisen, ahdistuksen ja masennuksen välimaastossa - mutta kuitenkin sinnittelin. Kävi nimittäin jo synkimpinä hetkinä mielessä, olisiko pitänyt hakeutua sairaslomalle. Kevään harjoittelujakso oli kuitenkin todella antoisa ja antoi valtavasti uutta pontta ammatilliselle kasvulle - teki myös samalla hyvää itsetunnolle, joka on ollut välillä kovin kadoksissa.

Olen käynyt nyt vuoden psyk.sairaanhoitajan, ravitsemusterapeutin ja fyssarin pakeilla. Painossa ei ole tapahtunt edistymistä, enemmänkin lievää takapakkia. Kuitenkin toipumisprosessi on ollut jatkuvasti käynnissä. Olen ajatuksieni kanssa välillä ollut sellaisessa käymistilassa, että oksat pois. Olen ymmärtänyt että ongelmieni juuret ovat syvällä lapsuusajan kokemuksissa. Sieltä löytyy kaikkea mahdollista lähtien perusturvattomuudesta häpeään, syyllisyyteen, vaikeaan äiti- ja isäsuhteeseen. Esim. vasta tänä kesänä tajusin että syömishäiriööni ja toistuvaan masennukseen liittyy olennaisesti myös häpeän tunne. Tunne jota en ole edes osannut nimetä.

Onnekseni olenkin löytänyt itselleni psykoterapeutin, jonka kanssa aloitan työstää tätä tunne-elämääni. Olen asettanut painonhallintatavoitteeksi tilanteen stabiloimisen, en edes tavoittele pudotusta, normaali ruokaa vain. Ruokavalio on edelleen hiilihydraattitietoinen ja siitä poiketaan säännöllisin väliajoin. 3-4 viikkoa menee hyvin karpaten ja sitten tankataan hiilareilla. Ei edistä painonpudotusta mutta ei kiristä niin paljon pipokaan. Eli kai tämä nyt sitten jotain rentokarppausta on yhä ja edelleen. Vuosi tulee sitäkin täyteen :)

Liikuntaa olen lisännyt huomattavasti ja se lisääntyy&säännöllistyy kun kontaktiopetus alkaa. Koko kesänhän olen työstänyt tuota opinnäytetyötäni ja se vie syksystänikin varmaan leijonan osan. Myös avokkini aloittaa opintiensä ja sitten meillä on kaksi amk-opiskelijaa taloudessa. Se millä tulemme rahallisesti toimeen ja maksetaan vielä psykoterapiamaksut on vielä mysteeri, mut asioilla on aina tapana järjestyä. Taloudellisia raha-asioita on ihan turha murehtia, aina sitä tulee toimeen!

Mindfullness-maailmaan olen perehtynyt nyt enempäkin ja luin myös kirjan Tietoinen syöminen (Jan Chozen Bays-Mindful eating). Suosittelen lämpimästi kaikkia syömishäiriöisiä ja tunnesyöjiä lukemaan kyseisen opuksen. Minulle siitä on ollut huomattavaa hyötyä ja syön tietoisemmin päivittäin -se vähentää ahmimistakin! Kävin myös eräällä tietoisen läsnäolon luennolla ja opin mm. sen että sitä käytetään mm. masennuspotilaiden, syömishäiriöisten, burnoutista kärsivien hoidossa ja siitä voi hyötyä myös kuka tahansa stressaavaa työtä tekevä esim. hoitoalalla työskentelevät. Mindfullness-harjoituksia löytyy paljon netistäkin, suosittelen tutustumaan!

Että semmoisia edistyaskeleita täällä. Hidasta tämä on, mutta eteenpäin mennään! Miten teillä sujuu karppauksen kanssa? Onko sh:n kanssa edistytty? Onko hyviä vinkkejä jakoon??


5 kommenttia:

  1. Heippa ihana Lakka <3

    Hassua kun itsekin juuri päivitin oman hömppäblogini ;) parin kuukauden tauon jälkeen.

    Ihana kirjoitus oli jälleen kerran täällä. Itkin sitä lukiessani. On niin ihana lukea sun edistymisestä; siitä kun sulle ei kelpaa enään vanha elämänmeno, haluat parempaa. Tulee mieleen oma tarina ja se kun myös vuosina 2005-2006 heräilin ajattelemaan ja tuntemaan että hei, jotain on nyt kyllä vialla. Se miten asiat mulla olivat eivät olleet omaa syytäni (kaikki, tosi osa myös oman menettelyni johdosta) mutta kuten sanoit paljon kumpusi myös lapsuudesta ja siitä miten olin oppinut elämään. Lapsellahan ei ole mitään muuta yleensä kuin vanhempansa. Aikuseksi on ihan kiva kasvaa ja kehittää omaa elämäänsä, se on toki joskus hyvinkin raskasta kuten kirjoitit. tuntuu ihan fyysisesti pahalta joskus, on päänsärkyjä, lihas- ja hermokipuja yms. Mutta ite ajattelen että tää on vaan käytävä läpi.

    Mutta tosiaan vielä kerran iso kiitos rehellisyydestäsi ja inspiraatiosta. "Tiedän" taas, että oon itsekin oikealla tiellä. Saan sun kirjoituksista aina paljon vahvistusta :)

    Ihanaa sunnuntain jatkoa. :)

    T. Elina

    VastaaPoista
  2. Ooo, elä itke ;)
    Niin tään vuoden aikana on tuolla keskusteluavulla vasta päästy vähän raapaisemaan pintaa ja vasta nyt sieltä sielujen syvyyksistä alkaa pikkuhiljaa nousemaan kaikenlaista schaissea tietoisuuteen. Oot niin oikeassa tuosta lapsella ei ole muuta kuin aikuisensa ja aikuiseksi kasvaminen on joskus kipeää. Ja totta on myös se, että asiat on todella hyvä käydä läpi, saada niille päättöpiste ja siten niistä voi sitten päästää irti - vasta sitten sitä pääsee pareneminenkin alkamaan!

    Ihanaista sunnuntaita myös siulle Elin@ ja tsemppiä oikealle tielle :)

    VastaaPoista
  3. Moikka! Onko sulle mahdollista lähettää sähköpostia johonkin osoitteeseen? En täältä blogista sellaista löytänyt.

    VastaaPoista
  4. lakkapeu@gmail.com t.lakka

    VastaaPoista