Tämä on 30-vuotiaan opiskelijan tutkimusmatka minuuteen!
Kipupisteinä syömishäiriö (BED) ja massiivinen ylipaino -taistelutta en kuitenkaan antaudu!
Apua etsitään terapiasta, itsensä kehittämisestä ja vähähiilihydraattisesta ruokavaliosta...

maanantai 2. tammikuuta 2012

Uudenvuoden lupauksia!

Oikein mahtavaa alkanutta uutta vuotta!

Takana on joulut ja uudet vuodet - ollaan taas uuden vuoden edessä. Viime vuosi oli aikamoinen, kuitenkin selvisin siitä, henkisesti hengissäkin! Välillä kyllä kävi mielessä että kestääkö polla vai leviääkö se kuin Jokisen eväät. Onneksi ei levinnyt eväät, eikä enää pehvakaan. Karppaus on siis jatkunut täällä sellaisella on-off-asenteella. Joulut meni ihan tosi hyvin kun emme lähteneet muiden nurkkiin luuhailemaan, vaan kerrankin saimme viettää omaa joulua. Hiilarihelvetti pääsi valloilleen joulun välipäivinä ja sipsit kutsuivat houkuttelevaan maailmansa. Lieneekö jouluna nautitulla suurella määrällä alkoholia ja tummalla suklaalla ja liiallisesti nautitulla karppisapuskalla ollut osuutensa hiilarihimojen heräämiseen. Vai oliko kuilun yli työntäjänä se helpottava tunne että sain harjoitteluni vihdoinkin pakettiin! Niin tai näin - aina syitä on riittävästi! Nyt sitten taas ollaan palattu takaisin normieväisiin ja se tuntuu hyvältä! Repsuilu ei tuntunut hyvältä, edelleenkin ihoni, vatsani ja mieleni murjottaa - mutta kyllä tämä taas tästä! Paino, ei onneksi noussut kuin 700 grammaa!

Olen miettinyt haluanko tehdä jotain uuden vuoden lupauksia?! Vai jatkanko samalla linjalla kuin aiemminkin, tuottaahan tämäkin tulosta. Piilosokereiden, makeutusaineiden ja alkoholin kanssa on kyllä syytä olla tarkkana! Hiilaririippuvuus istuu tiukassa, joten tarkempi-vieroitus sen lähteistä on tarpeen. Eli jatketaan valitulla tiellä ja korjataan kurssia, jospa se jouduttaisi tätä matkantekoa keveämmäksikin!

Viime vuoden saldoa, elokuun alusta:

Lantio -21 cm
Vyötärö -12cm
Reisi -7cm
Pohje -5cm
Alli -6cm
Rinnan alta -5cm
Rinnan päältä - 6cm

Painosta lähti 12,3 kiloa!

Eli olen hyvin tyytyväinen tuloksiini! Seuraavalla viikolla pitäisi mennä verikokeisiin, niin näkee mitä sanovat verensokeri sekä kolestrooliarvot :P

Oletko sinä tehnyt uudenvuodenlupauksia? Oletko aloittanut karppaamaan? Onnea koitoksiin!

1 kommentti:

  1. Morjens :)

    Onnea todella paljon hyvästä tuloksesta, sulla pyyhkii hyvin!

    En oo tehnyt sen kummempia lupauksia. No loman jälkeen mietin ruoan hintaa täällä Saksassa ja Suomessa ja no, vähän kauhistelin sitä että miten kalliita teollisetkin mössöt ovat siellä :(

    Ajattelin sitten siirtyä ainakin liha- ja maitotuotteissa luomuun. Meillä on nyt varaa siihen kun käydään kumpikin töissä.

    E

    VastaaPoista