Tämä on 30-vuotiaan opiskelijan tutkimusmatka minuuteen!
Kipupisteinä syömishäiriö (BED) ja massiivinen ylipaino -taistelutta en kuitenkaan antaudu!
Apua etsitään terapiasta, itsensä kehittämisestä ja vähähiilihydraattisesta ruokavaliosta...

sunnuntai 19. elokuuta 2012

Edistymisaskeleita

Viime bloggauksesta onkin kulunut pidempi tovi kuin edes kehtaa myöntää. Niin vain kävi, kun elämä vei mennessään. Päätinkin sitten summata mitä kuntoutumisprosessina on tapahtunut sitten viime kirjaamisen.

Kevään sinnittelin opintojen maailmassa. Sinnittelin välillä jaksamisen, ahdistuksen ja masennuksen välimaastossa - mutta kuitenkin sinnittelin. Kävi nimittäin jo synkimpinä hetkinä mielessä, olisiko pitänyt hakeutua sairaslomalle. Kevään harjoittelujakso oli kuitenkin todella antoisa ja antoi valtavasti uutta pontta ammatilliselle kasvulle - teki myös samalla hyvää itsetunnolle, joka on ollut välillä kovin kadoksissa.

Olen käynyt nyt vuoden psyk.sairaanhoitajan, ravitsemusterapeutin ja fyssarin pakeilla. Painossa ei ole tapahtunt edistymistä, enemmänkin lievää takapakkia. Kuitenkin toipumisprosessi on ollut jatkuvasti käynnissä. Olen ajatuksieni kanssa välillä ollut sellaisessa käymistilassa, että oksat pois. Olen ymmärtänyt että ongelmieni juuret ovat syvällä lapsuusajan kokemuksissa. Sieltä löytyy kaikkea mahdollista lähtien perusturvattomuudesta häpeään, syyllisyyteen, vaikeaan äiti- ja isäsuhteeseen. Esim. vasta tänä kesänä tajusin että syömishäiriööni ja toistuvaan masennukseen liittyy olennaisesti myös häpeän tunne. Tunne jota en ole edes osannut nimetä.

Onnekseni olenkin löytänyt itselleni psykoterapeutin, jonka kanssa aloitan työstää tätä tunne-elämääni. Olen asettanut painonhallintatavoitteeksi tilanteen stabiloimisen, en edes tavoittele pudotusta, normaali ruokaa vain. Ruokavalio on edelleen hiilihydraattitietoinen ja siitä poiketaan säännöllisin väliajoin. 3-4 viikkoa menee hyvin karpaten ja sitten tankataan hiilareilla. Ei edistä painonpudotusta mutta ei kiristä niin paljon pipokaan. Eli kai tämä nyt sitten jotain rentokarppausta on yhä ja edelleen. Vuosi tulee sitäkin täyteen :)

Liikuntaa olen lisännyt huomattavasti ja se lisääntyy&säännöllistyy kun kontaktiopetus alkaa. Koko kesänhän olen työstänyt tuota opinnäytetyötäni ja se vie syksystänikin varmaan leijonan osan. Myös avokkini aloittaa opintiensä ja sitten meillä on kaksi amk-opiskelijaa taloudessa. Se millä tulemme rahallisesti toimeen ja maksetaan vielä psykoterapiamaksut on vielä mysteeri, mut asioilla on aina tapana järjestyä. Taloudellisia raha-asioita on ihan turha murehtia, aina sitä tulee toimeen!

Mindfullness-maailmaan olen perehtynyt nyt enempäkin ja luin myös kirjan Tietoinen syöminen (Jan Chozen Bays-Mindful eating). Suosittelen lämpimästi kaikkia syömishäiriöisiä ja tunnesyöjiä lukemaan kyseisen opuksen. Minulle siitä on ollut huomattavaa hyötyä ja syön tietoisemmin päivittäin -se vähentää ahmimistakin! Kävin myös eräällä tietoisen läsnäolon luennolla ja opin mm. sen että sitä käytetään mm. masennuspotilaiden, syömishäiriöisten, burnoutista kärsivien hoidossa ja siitä voi hyötyä myös kuka tahansa stressaavaa työtä tekevä esim. hoitoalalla työskentelevät. Mindfullness-harjoituksia löytyy paljon netistäkin, suosittelen tutustumaan!

Että semmoisia edistyaskeleita täällä. Hidasta tämä on, mutta eteenpäin mennään! Miten teillä sujuu karppauksen kanssa? Onko sh:n kanssa edistytty? Onko hyviä vinkkejä jakoon??


sunnuntai 11. maaliskuuta 2012

Kipeää prosessointia

On ollut taas täällä hiljaiseloa. Painokin on ottanut takapakkia, samoiten karppailu. Olen repsuilut urakalla, pari viikkoa aina onnistunutta karppausta ja sitten muutamien repsu-ahmintapäivien sessiot. Eli ei ihme että painokin vain jumii ja junnii. Tää on kai tällaista taisteluväsymystä, väsymistä ylinpäänsä on taas ollut paljon.
Paljon olen kuitenkin taas prosessoinut ja kipuillut. Eniten kipua on aiheuttanut kun olen tajunut oman itseinhoni ja  kehonkuvan vääristymät. Olen ollut niin pitkään tyytymätön itseeni ja nähnyt itseni niin arvottomana, on haastavaa oppia rakastamaan itseään tällaisen kuin olen - juuri nyt!

Sitten olen ymmärätänyt kuinka ruoalla voin olla kohtaamattani tunteitani. Erityisesti vihantunteitani peitän ja patoan, mutta niin myös monia muita tunteita. Minun on vaikeaa kohdata/sietää/ymmärtää omia tunnereaktiota sellaisena vain. Olen siis syönyt tunteitani, vaientaakseni ne tai kestääkseni niitä. Sairasta eikö?!

Olen myös miettinyt suorituskeskeistä minuuttani, suoritan niin monella elämän osa-aluella. Jopa syömisestä ja tästä toipumisprosessista voi tulla suorituspaineita. Älyllistän ongelmani sen sijaan että heittäytyisin autettavaksi. Olen yrittänyt laskea suojauksiani, jotta voisin tulla autetuksi. Helppoa se ei aina ole ollut...Olen saanut paljon apua prosesseissani ammattilaisilta. Edelleen suosittelen sitä jokaiselle joka kamppaileen näiden syömisasioiden parissa. Älkää jääkö yksin!!!

Miksi ei vaan voisi olla ja elää päivän kerrallaan. Asettaa  tavoitteet päiväksi kerrallaan. Auttaisiko se minua olemaan, enemmän tässä ja nyt?? Päivä kerrallaan selviydyn ja teen minulle hyvää tekeviä valintoja ja itsensä rakastaminen - siinä tavoitetta kerrakseen! Ehkä paino seuraa perässä, ehkä ei - onko sillä väliä. Omaa hyvää oloa minä tavoittelen, enkö olen se arvoinen jo tässä hetkessä. Eikä vasta SITTEN KUN olen sitä, tätä tai tuota! Olen arvokas ja riittävän hyvä juuri tällaisena kuin olen! Olkaa tekin!

sunnuntai 5. helmikuuta 2012

Hiljaiseloa, ahdistusta ja painon junnausta

Siinä se otsikossa suurinpiirtein olikin oma elämäntilanteeni. Paitsi että hiljaiselo ei tarkoita hiljaiseloa muuta kuin painorintamalla ja karppauksessa. Olen seilannut painoni kannsa ja syömisten (luen hiilariahmimisten ja karppaamisen) välillä tämän viimeisen kuukauden varsin tehokkaaasti. Olen käynyt välillä niin syvissä vesissä, että oikein hirvittää. Hulluuden rajamailta sitten taas pinnistelen takaisin elävien kirjoihin ja takaisin koulunpenkille. Pyörtymisiä, ahdistuksia, vitustusta, ahmintaa - ja paastoa, itkua, itseinhoa, sinnittelyä, parisuhdekriiseilyä, vanhenemista, opiskelustressiä, itsetutkiskelua, masennusta, lisää itkua... Siinä sitä ollaan! Silti mielessä sinnittelen, en ole vielä valmis luopumaan - en edes karppauksesta, vaikka se on taas viikon ollutkin kaukana syömisistäni! En halua olla epäonnistuja loppuelämääni, tässä on nyt nimittäin se piste jossa olen useimmiten heittänyt lusikan nurkkaan ja lakannut yrittämästä! Ja painoasioissa se tietää pikaista paluuta vanhoihin tapoihin ja vanhoihin mittoihin. Sitä en halua - EN!

"Rukoilen" voimia itselleni! Ja voimaa puolisolleni kestää minua ja meitä! Paritapaaminen (psyk.sairaanhoita+perheterapeutti) nosti ihan uusia asioita pohdintaan meidän suhteessa - lähinnä siinä miten me kummatkin oikeasti voimme. Minulle perheterapeutti/psykologi arveli että minulla on hoitamaton masennus. No daaa, kyllä todellakin, vaikka en sitä oikeasti haluaisikaan myöntää! Ja myös puolisoni taitaa oireilla psyykkisesti - paljon olisi hänelläkin keskusteltavaa, ihan ammattilaisen kanssa! Kannustan häntä siihen, en tiedä onko vielä valmis...

Fysioterapeutin kanssakin on edistytty, olen tajunnut kuinka paljon minussa on padottuja tunteita. Olen ylitsevuotava malja ja hänen kosketuksensa sai sen läikkymään eli itku nousi kun ft piirsi minun ääriviivoja - se oli hämmentävä harjoitus. Itku nousi yllättäen ja jostain todella syvältä, kokemuksena se oli myös hyvä, mutta myös pelottava! Ja en minä edes kosketuksen kaipuusta kärsi, mutta vieraan kosketus sai aikaan tuon ihmeellisen reaktion. Sitä työskentelyä jatkamme jatkossakin... Olen myös tajunnut, kuinka armoton olen itselleni ja kuinka minä todella vihaan itseäni ja ulkomuotoani. Opin paikka, kuinka oppia rakastamaan itseään ja olemaan armollinen itselleen??!!

Hyviä vinkkejä otetaan vastaan! Kuinka te olette tulleet sinuiksi itsenne kanssa? Kuinka te opitte rakastamaan itseänne? Ja vielä, kuinka te onnistuitta palata takaisin ruotuun??

maanantai 2. tammikuuta 2012

Uudenvuoden lupauksia!

Oikein mahtavaa alkanutta uutta vuotta!

Takana on joulut ja uudet vuodet - ollaan taas uuden vuoden edessä. Viime vuosi oli aikamoinen, kuitenkin selvisin siitä, henkisesti hengissäkin! Välillä kyllä kävi mielessä että kestääkö polla vai leviääkö se kuin Jokisen eväät. Onneksi ei levinnyt eväät, eikä enää pehvakaan. Karppaus on siis jatkunut täällä sellaisella on-off-asenteella. Joulut meni ihan tosi hyvin kun emme lähteneet muiden nurkkiin luuhailemaan, vaan kerrankin saimme viettää omaa joulua. Hiilarihelvetti pääsi valloilleen joulun välipäivinä ja sipsit kutsuivat houkuttelevaan maailmansa. Lieneekö jouluna nautitulla suurella määrällä alkoholia ja tummalla suklaalla ja liiallisesti nautitulla karppisapuskalla ollut osuutensa hiilarihimojen heräämiseen. Vai oliko kuilun yli työntäjänä se helpottava tunne että sain harjoitteluni vihdoinkin pakettiin! Niin tai näin - aina syitä on riittävästi! Nyt sitten taas ollaan palattu takaisin normieväisiin ja se tuntuu hyvältä! Repsuilu ei tuntunut hyvältä, edelleenkin ihoni, vatsani ja mieleni murjottaa - mutta kyllä tämä taas tästä! Paino, ei onneksi noussut kuin 700 grammaa!

Olen miettinyt haluanko tehdä jotain uuden vuoden lupauksia?! Vai jatkanko samalla linjalla kuin aiemminkin, tuottaahan tämäkin tulosta. Piilosokereiden, makeutusaineiden ja alkoholin kanssa on kyllä syytä olla tarkkana! Hiilaririippuvuus istuu tiukassa, joten tarkempi-vieroitus sen lähteistä on tarpeen. Eli jatketaan valitulla tiellä ja korjataan kurssia, jospa se jouduttaisi tätä matkantekoa keveämmäksikin!

Viime vuoden saldoa, elokuun alusta:

Lantio -21 cm
Vyötärö -12cm
Reisi -7cm
Pohje -5cm
Alli -6cm
Rinnan alta -5cm
Rinnan päältä - 6cm

Painosta lähti 12,3 kiloa!

Eli olen hyvin tyytyväinen tuloksiini! Seuraavalla viikolla pitäisi mennä verikokeisiin, niin näkee mitä sanovat verensokeri sekä kolestrooliarvot :P

Oletko sinä tehnyt uudenvuodenlupauksia? Oletko aloittanut karppaamaan? Onnea koitoksiin!